Eilen illalla lisäsin dot 5.1 nestettä, ja tein muutamia poljin liikkeitä (ilmaa putkissa ja ei kytkintuntumaa). Yli 30asteen pakkasessa yöllä nestesäiliö oli valunut maahan tyhjäksi.
Tänään pakkanen -12c ja käytin ensin auton lämpimäksi. Laitoin nyt dot 4 nestettä ja ilmasin kytkimen. Autolla pääsi nyt ajamaan edestakaisin lyhyttä testimatkaa. Parin tunnin odottelun jälkeen kytkinnesteet olivat vielä tallella ja kytkin toimi.
Saa nähdä pysyykö nesteet nyt parkissa yön yli ja uskaltaako autolla lähteä lähipäivinä tien päälle. Pakkanen oli tuolloin n. -36-37 astetta, kun ensimmäisen kerran oli nestevuoto.
Toinen käyttöauto löytyy, joten Bravoa täytyy nyt pidellä parkissa ja katsoa pysyykö nesteet.
Vaihteisto on kyllä M32 ja olen katsonut osan youtube-asennuksia yms. Nesteen (kosteutta tiivistynyt sekaan) ja tiivisteiden jäätyminen tuntuisi todennäköisiltä vuotosyiltä. Asentaessa viimeksi osaa yhdestä kiinnityspultista oli lähtenyt kierteet ja se tuli laitettua loctitellä. Tuohon täytynee tehdä uudet kierteet enskerralla. Jossain videossa mainittiin myös yleensä osan taustalle (juureen) tulevasta o-rengastiivisteestä, että taustalevy pysyy paikoillaan. Muistaaksein tässä ei sellaista ollut aikaisemmin ja varaosan mukana ei myöskään tullut uutta. Hajatelmia.
Bravo tjet ja työsylinterin vuoto
Re: Bravo tjet ja työsylinterin vuoto
Jarrunesteen kesto on raskaasti olosuhde-riippuvainen asia. Jarruneste on hydrofiilinen neste, eli se pyrkii sitomaan itseensä vettä. Jarrunestesäiliö(t) taas eivät ole täysin ilmatiiviitä, joten kyllä sitä kosteutta vain pääsee hiipimään sinne nesteen sekaan. Sitten toki jos jarruja kuormitetaan paljon, neste "kuluu" normikäyttöä nopeammin (ominaisuudet muuttuvat).mauricio kirjoitti: ↑07.01.2024 20:38 Vaihdoin joitain vuosia sitten molempiin, myös kytkimen kautta, eikä talvella ole ollut kytkinpoljin koskaan merkittävästi jäykempi. Eli liekö tässä yksi syy, mutta kyllä niiden nesteiden pitäisi kestää kauemmin kuin puolitoista vuotta, jollonka viimeks oli aloittajalle vaihdettu.![]()
Jarrunesteen vaihto on varmaan laiminlyödyin auton huoltotyö, ainakin suomessa.
Minkä huollan, sen korjaan...
Re: Bravo tjet ja työsylinterin vuoto
Dot4 on paksumpaa kuin 5.1 ja kytkimeen oikeaa. 5.1 kehitettiin nykysiin nopeataajuuksisiin ABS jarruihin, mutta edelleen monet uudetkin autot toimii jarrujenkin osalta nelos nesteellä.
Onko se vuotopaikka muuten varmistunut sinne sylinteriin, ettei tule ilmausnipasta? Onko näissäkin se systeemi ettei ole ilmausruuvia vaan sokka irti ja letkua taaksepäin niin ilmanippa aukeaa?
Onko se vuotopaikka muuten varmistunut sinne sylinteriin, ettei tule ilmausnipasta? Onko näissäkin se systeemi ettei ole ilmausruuvia vaan sokka irti ja letkua taaksepäin niin ilmanippa aukeaa?
Jokainen Fiat on pelastamisen arvoinen.
www.saminosat.net
www.saminosat.net
Re: Bravo tjet ja työsylinterin vuoto
Eikös näissä ole vielä se, ettei DOT 5.1 ja 4 nesteitä saa sekoittaa keskenään kun ne reagoivat keskenään jotenkin.
DOT 4 nesteisiin on tullut myös LV versio noita nopeita ABS yksiköitä varten vissiin.
DOT 4 nesteisiin on tullut myös LV versio noita nopeita ABS yksiköitä varten vissiin.
Re: Bravo tjet ja työsylinterin vuoto
Se taisi olla DOT 5, jota ei saanut sekoittaa muihin. Mutta eipä se suositeltavaa ole muitakaan sekoitella.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Re: Bravo tjet ja työsylinterin vuoto
Kyllä vuotokohta on vaihteiston sisäpuolelta. Ilmausruuvi on muovinen nippa ja nesteputkea vedetään vähän taaksepäin, kun sokka on irti.
Pakkasten laskettua ja nyt asiaa ihmeteltyä ainakin näin aamulla oli vielä nestetaso säiliössä samanlainen kuin illalla ja kytkin toimi oikein.
Näiden jarrunesteiden eroavaisuudet olikin yllätys ja sinänsä hyvä juttu, jos homma menee oman mokan piikkiin
On tullut ajateltua kaupassa, että tuo 5.1 on parempaa/uudempaa ja pullossa lukee, että sopii kaikkiin tms.
Nyt kun luin elearn-Bravoa, sieltä löytyi tuo sama dot 4 suositus tjet moottorille:
BRAKE-CLUTCH HYDRAULIC SYSTEM
Fluid [kg]
TUTELA TOP 4
FMVSS n° 116 DOT 4, ISO 4925 SAE J1704 - CUNA NC 956-01
0.525
Kiitos kaikista vinkeistä asiassa.
Pakkasten laskettua ja nyt asiaa ihmeteltyä ainakin näin aamulla oli vielä nestetaso säiliössä samanlainen kuin illalla ja kytkin toimi oikein.
Näiden jarrunesteiden eroavaisuudet olikin yllätys ja sinänsä hyvä juttu, jos homma menee oman mokan piikkiin

Nyt kun luin elearn-Bravoa, sieltä löytyi tuo sama dot 4 suositus tjet moottorille:
BRAKE-CLUTCH HYDRAULIC SYSTEM
Fluid [kg]
TUTELA TOP 4
FMVSS n° 116 DOT 4, ISO 4925 SAE J1704 - CUNA NC 956-01
0.525
Kiitos kaikista vinkeistä asiassa.