Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fiasko?

Yleistä keskustelua Fiateista, mielipiteitä, kysymyksiä (ei tekniikka) yms.
MultiplaJTDmies
GFF
Viestit: 1305
Liittynyt: 22.01.2010 12:05
Paikkakunta: Päijät-Hämeestä pohjoiseen

Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fiasko?

Viesti Kirjoittaja MultiplaJTDmies »

Tuollaista minulta monesti kysellään, mutta vaikea on tietenkin vastata tyhjentävästi; riippuu varsin monesta tekijästä. Melkeinpä merkistä riippumatta keskustelupalstat ovat pullollaan kauhutarinoita erityisesti nykymoottorien ongelmista, ja äkkiä jotenkin noista pystyy tekemään johtopäätöksen, että a)alhaisten päästöjen b)matalilta kierroksilta isojen vääntöjen ulosottamisen 3)noihin liittyvien vakavien karstoittumisongelmien 4)yhä pienemmistä polttomoottoreista suuremman hyötysuhteen ottaminen ahtamalla 5)em. liittyen materiaalien koville joutumisen 6)sähköanturivikojen yms. sähköisten laitteiden lisääntymisen vuoksi moottorit eivät yksinkertaisesti kestä. Joskus menneinä vuosina moottoritkin tehtiin mielessä useamman sadantuhannen kilometrin taival ja parin kolmenkymmenen vuoden käyttö, mutta tämä taitaa olla "nykypisniksissä" enää haave.

Käytetyn ajoneuvon ostajalle keskeisen tekniikan toimivuus on olennainen tieto valintavaiheessa; niin valitettavaa kuin se onkin, polttomoottoreissa äärimmilleen viety, sinänsä myönteinen vähäpäästöisyyden tavoittelu voi johtaa kehitysvaiheessa vielä olevalla teknologialla tekniseen epäluotettavuuteen ja pahaan pettymykseen käyttäjän asemassa. Pitkän linjan harrastajilla eri merkeillä on kyllä käsitys erilaisen tekniikan kestävyydestä, joten ajattelin viritellä tällaisen otsikon, josko tähän löytyisi meiltäkin näkemyksiä. Kuten totesin, käyttöperuste on usein taustalla, onhan kaupunkipyöritys eri asia kuin vaikkapa kilpakäyttö, joten olisi hyvä, jos taustalla olisi jokin "selkänoja" eli kuvaus käyttöperusteen ja moottorin yhteyksistä. Eikä varmaan ole kiellettyä, jos tähän samaan ketjuun saisi myös suuret pettymykset...

Aloitan itse, minulla pääasialliset tarpeet pieneen bensiinikäyttöiseen kaupunkiautoon ja pitkiä matkoja sekä raskasta kuormaa kuljettavaan diesel-minipakuun/tila-autoon; valitettavasti en ole juurikaan ajanut "nykykalustolla" eli n. vuodesta 2005 näihin päiviin, joten ei ole näistä kokemusta (no, vm -12 Nuova Ypsilonilla, jossa 1,2 69hv "evoluutioFIRE", n. 20 000km, ilman yhtään moottoriin liittyvää teknistä häiriötä):

1.vahvat kokemukset aina 1980-luvun lopulta tänne asti ovat litraisen (999 cm3) FIREn uskomattomasta yleiskestävyydestä (useampikin ollut, eniten ajettu nyt 311 000 km, jolloin kannentiivisteen vaihto). Kaasutinversio vieläpä pirteä, mutta ruisku eli esim. Uno 45 ie laiskahko, tosin auton painoakin 100kg enemmän. 1108 cm3:ssa ehkä hiukan aikaisemmin kansipahvivaivoja, mutta muuten sama kone, joskaan ei ihan niin nuuka ruiskuna kuin tuo "pikkufire". Normaalissa pikkupyörityksessä kone kestää pitempään kuin auton kori, ei myöskään jakohihnavaivoja. Virranjakajan sisäiset johdotukset ja alipainesäädin ainoat pikkuharmia aiheuttavat, mutta halvat ja nopeat korjata. Tiedossa on bensiinitankin ensiöpumppujumeja, mutta ei paha korjata. Puntomme (2b-sarjaa) 1,2-litrainen monipisteruiskuFIRE joutui moottorille tyypillisiin kansipahvihommiin jo 135 000 km kohdalla, mutta kuten pienemmissä sisaruksissaan, työ helppo ja osat naurettavan halpoja. Ei muita moottoriin liittyviä vikoja nyt jo reilun 150 000 km matkalla. Ja nimenomaan 2b-sarjassa luottamusta mm. elektroniikkaan, ei ECU-murheita. Tulppien kunto/kärkiväli sekä sytytysjohtimet kannattaa pitää hyvänä, muuten sytyttelee moottorin valoa Puntossa. Kaikissa FIREissä sytytysjohtimet tulevat tiensä päähän, jolloin mm. päästöt menevät pieleen; edullinen kuitenkin korjata. Puntossa myös ns. kaasuläppäkotelo alkaa pikeentyä, seuraa usein tyhjäkäynnin vaeltelua; tämä osa hankalahko huoltaa, mutta tehtävissä, eikä välttämättä johda ajoluotettavuuden heikkenemiseen ainakaan heti. Pikku-Unskeilla kulutus 4-4,5 l/100km, "isolohkolla" vajaa litra lisää, ja Puntolla 5-6l/100 km; siis matka-ajossa. Kaupungissa lähinnä rouvan Puntolla noteerauksia, sinne kahta puolta 7 l/100km korville hyvinkin talvikeleissä, mitenkään säästelemättä.

2.edelleen vahvat kokemukset n. 16v ajalta, melkein vielä vakuuttavammat kuin 45 FIRE:stä: Multiplan 105 JTD 8v diesel, jolla nyt avaamattomalla koneella takana 462 000km. Vaikka voimaa käytössä ihan eri tavalla kuin FIRE:ssä, lienee viritysaste sen verran maltillinen, että paikat kestävät loistavasti. Tässä on vielä alkusarjan EGR koneen etupuolella, jonka arvelen jopa jymähtäneen kiinni, koska imusarja ei ole karstassa ja päästöt olleet koko ajan kunnossa, eikä lisääntynyttä öljynkulutusta. Perushuolloilla 20 000 km välein edetty koko ajan, ei suurempaa heikkoutta, jollei ehkä karkeaa ja etenkin talvella kylmänä aluksi värisevää käyntiä lasketa (häviää, kun hydrauliset tukipuslat koneen kyljissä "sulavat"), ja kampianturin n.160 000 km vaihtotarvetta (ei ole vaikea eikä kallis) sekä laturin vaihtotyön aikaa vievyyttä. Myös apuhihnan värinänvaimenninpyörän jousto kuluu ja pyörä (Valeo) muuttuu äänekkääksi, mutta ei edelleenkään ole vaikea/kallis vaihtotyönä. CommonRail-ruiskutuslaitteisto on luotettava. Kulutus maantiellä 4,5 - 5,5l/100km, kaupungissa saa raskaalla varpaalla palamaan 7,5-8 l, sama trailerin kanssa pikkufiat/"lankinen" kyydissä maantiellä 4-vaihteella. Ottaisin tällä koneella varustetun toisen samanlaisen milloin tahansa; päästöt eivät ole kohtuuttomat ja tekniikka olisi valmis vaikka biodieselille!

Tuossa "pesämuna" seuraaville, joten kirjoitelkaahan kokemuksianne! Jatkan itsekin, jos vaikka "seiskan" koneesta saisin jotain irti, mutta kun muistot ovat joko 10v pikkupojalta 70-luvulta tai sitten vain parin kolmen vuoden ajalta harrastepelistä, niin saattavat "vääristyä"... ja "seiskasta" taatusti on kokemusta muillakin
50 vuotta ja 127:sta Panda-"Nallukan", "Uuno(je)n", Zastava 1100:n, Ritmon, Tipo(je)n ja Punto(je)n kanssa Multiplahan ynnä Y10:iin, Musaan sekä uuteen Ypsiloniin!
Avatar
juha66
GFF
Viestit: 1851
Liittynyt: 20.08.2004 13:58
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja juha66 »

Entisellä vm.2000 80 Puntolla ajoin 14v ja reilut 250 tkm. Ainoat moottoriin liittyvät viat oli kannentiivisteen palaminen muistaakseni jossain 170 ja >210 tkm(Epäilen, että oli tuossa 170 kohdalla vaihdettu tarvike kannentiiviste). Tuolloin, jälkimmäisessä tiivisteen vaihdossa kaveri käytti venttiili irti ja hio istukat. Venttiilit olivat puhtaat! ei kartaa ollenkaan. Vaikka ajot oli eninmäkseen tässä kaupunki ympäristössä. Ajoin noin 2500-3000 kierroksilla yleensä... Tulpatjohdot alkoi ampumaan läpi kannen sisällä, jolloin ne piti uusia, mutta eipä muuta ongelmaa ollut moottorissa. Tässä oli jo sähköinen kaasupoljin, ja kaasuläpän pesin kliinerillä puhtaaksi muutaman kerran. :D Öljyt vaihdoin 10tkm välein, kun oli mustat.
-Juha-

-16Valve vuodesta 2000-
Tipo 1,6 E-torQ HB -18 1/23-
Ex.Grande Punto 1,4-16V 3D -07 2014-23
Ex.Punto 80 ELX 5D -00 (2000-2014 256 tkm)
Ex.Punto 75 5D -94 1998-00
Ex.Uno 60i.e. 3D -92 1996-98
Ex.Regata 85 CLS -88 1994-96
Ex.Uno 55 5D -85 1990-94
Sämpy
Moderaattori
Viestit: 8333
Liittynyt: 16.04.2004 22:33
Paikkakunta: Renko

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja Sämpy »

Muutama moottori muistuu mieleen, joita itse vältän.

131 OHC 82-85. Nokka-akselit hajoaa. EI tietoa onko vika materiaaleissa vai huollon puutteessa (venttiilivälykset häviää)
1,4 12V. Brava/O :ssa käytetty modulimoottorista pienennetty halpisversio. Menikös näistä nokat järjestäen.
Stilo 1,6 03-07 (ennen Opel moottoria) keskusyksikkö ei kestä asennusta moottorin päälle
Multiair. Vieläkös näissä on ongelmana jäätyminen, kun lämpötila menee yön aikana reilusti pakkaselle. En sinänsä ihmettele, vähäkin kosteus tiivistyy ja jäätyy.

Sitten enempi mysteeriksi jääneet ongelmat, esimerkiksi aikoinaan vinokoneista meni paljon kampiakseleita, eritoten Croman ilman TP-akseleita olevista moottoreista. Mutta joissain näissä oli myös öljynkulutusongelmaa. Luulen, vaan en tiedä, että syytä oli sekä öljyn määrässä/vaihdossa, että öljypohjan rakenteessa joka altisti pumpun haukkaamaan ilmaa mutkissa vähällä öljyllä.

Oma lukunsa on sitten Ducatot ja niiden moottorit. Oma tietämys ei ulotu niihin.
Jokainen Fiat on pelastamisen arvoinen.
www.saminosat.net
Avatar
Nipa
GFF
Viestit: 3364
Liittynyt: 28.04.2003 23:05
Paikkakunta: Askola

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja Nipa »

Laatumoottoriksi määrittelen 1.9 JTD:n.
Stilolla höyläsin 260000 km, eikä moottorissa ollut mitään ongelmaa. Sitä seuranneessa Bravossa porsi vesipumppu. Muuten ongelmaton sekin.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
Avatar
wellu
Viestit: 6144
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja wellu »

Isompaa diagnosointia nyt jaksa kirjoitella, joten nojaan kirjoitukseni vahvasti muiden kokemuksiin ja näkemääni:
1.6 SOHC Fiat Tempra 1996. Tämmöisellä näin ajetun yli 500tkm eikä öljynsyöntiongelmaa tai mitään muutakaan. Perinteisesti tihkuva välikannen tiiviste, ei muuta. Jäi ajosta pois ajoneston kiukkuilun vuoksi. Irroitin tästä kannen, hoonausjäljet näkyvissä ja männät tasaisesti hyvin kevyessä karstassa, samoin venttiilit.
1.6 TC Fiat Supermirafiori 198X. Tämmöisellä mentiin myöskin yli 500tkm, yksi kesä peltorallia ja yksi kausi vielä jokkista. Lopulta kone levisi jakohihnan pettämiseen.
1.2 16V Fiat Brava 1999. Pikkuisen auki 500tkm päästeltiin tälläkin. Näistä kolmesta esimerkistä ehkä parhaassa kunnossa ollut moottori. Kilometrejä olisi ollut helposti vielä paljon edessä, mutta jakohihnan katkeaminen ja täydellinen tuho aiheutti koko auton paalaamisen.
Sitten perus 8V FIRE moottori eri variaatioineen (999cc, 1.1, 1.2...) tuntuisi olevan todella kestävä. Kannentiiviste näistä joskus palaa ja venttiilikopan tiivisteet vuotaa, mutta ei tuossa muuta taida olla ja yksinkertaisen moottorin ollessa kyseessä, ei korjauskustannukset esimerkiksi kannentiivisteen kohdalla ole tähtitieteelliset. Yleensä se tiiviste menee, kun laiminlyödään ylläpito tai ei huomata jotain muuta vikaa ajoissa (vuotava vesijärjestelmä tai vaikkapa jumiva termostaatti). Esimerkiksi Puntoissa nämä moottorit kestäisivät ihan mainiosti, jos niistä pidettäisiin edes välttävästi huolta eikä vesijärjestelmä olisi idiootin kyhäämä (ei paisaria).

Fiatin dieselit on myös ympäri maailman luotettavan moottorin maineessa, enkä kyllä itsekkään keksi niistä mitään heikkoa sanottavaa. Varsinkin jos vertaa melkein mihin tahansa "mainstreamin" dieseliin (volkkari, volvo, bmw...).

Jos omaa henkilökohtaista mielipidettä vielä mietin, niin minusta 903cc tappikone on ikäisekseen kestävä moottori, varsinkin jos muihin vastaaviin vertaa. Toki, nämä yleensä kuluvat väljiksi ja venttiilikoneisto alkaa rallattamaan, vai olisiko vanhojen öljylaatujen kepposia? Omalla 127:lla ajoin 80tkm ja aina kaasu pohjassa, enkä huomannut siinä mitään tekniseen kulumiseen viittaavaa (paitsi ryypyn vivusto).


Eniten ongelmatapauksia vastaantulleista on olleet:
Bravx 1.4 12V, nämä vaan tuntuvat kokoajan hajoavan.
Modulaarikone 1.8, nämä tuntuvat joko olevan väljiä tai sitten kaikissa on VVT tai puola rikki.
Stilon 1.6, joka ei kylläkään liity moottoriin, vaan ECUn hajoamisiin/can-väylävikoihin. Paska auto siis pilannut tietyn moottorin maineen (viat yleensä aiheuttavat juuri käyntihäiriön tms. paskaa).
Minkä huollan, sen korjaan...
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Käsittääkseni tuon 12V:n kansiongelmat tulee kannen öljynkierrosta olevasta kumitiivisteestä, joka turpoaa umpeen, jos käytetään halpoja öljyjä pitkillä vaihtoväleillä. Materiaali- ja käyttötapaongelma siis. Tästä syystä monessa tapauksessa uusi nokka ja nostajat on menneet samantien, kun ne on uusittu. Yhden 200tkm pintaan ajetun tiesin, jossa yläkerta oli ilmeisesti vielä ihan kunnossa, ainakaan se ei oireillut mitenkään.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
wellu
Viestit: 6144
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja wellu »

Luigi kirjoitti:Käsittääkseni tuon 12V:n kansiongelmat tulee kannen öljynkierrosta olevasta kumitiivisteestä, joka turpoaa umpeen, jos käytetään halpoja öljyjä pitkillä vaihtoväleillä. Materiaali- ja käyttötapaongelma siis. Tästä syystä monessa tapauksessa uusi nokka ja nostajat on menneet samantien, kun ne on uusittu. Yhden 200tkm pintaan ajetun tiesin, jossa yläkerta oli ilmeisesti vielä ihan kunnossa, ainakaan se ei oireillut mitenkään.
Mikäs kyseisen moottorin öljyvaatimus/öljyluokka on?
Ihan suoraan en syyttäisi noista ongelmista öljypurkin hintaa... Varsinkin kun nykyjään halpa öljy on laadukkaampaa mitä kallis öljy 90-luvulla. :mrgreen: Toki onhan nuo moottoritkin 90-luvulta.

Silti mielestäni, kun puhutaan noin matalan viritysasteen perusmoottorista, on konsepti erittäin epäonnistunut jos ei kerta pysy läjässä. Öljyjen karstottuminen on toki yleinen syy monenkin eri automerkin yläkertaongelmiin, mutta tuo pitäisi suunnittelussa jo ottaa huomioon.

Jossakin Bussossa ymmärrän sen ylitiuhan huoltovälin kalliine öljyineen, mutta alle 100hp perheauto....terve.
Minkä huollan, sen korjaan...
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja Luigi »

wellu kirjoitti: Ihan suoraan en syyttäisi noista ongelmista öljypurkin hintaa... Varsinkin kun nykyjään halpa öljy on laadukkaampaa mitä kallis öljy 90-luvulla. :mrgreen: Toki onhan nuo moottoritkin 90-luvulta.
King-merkkinen täyssynteettinen ja 130tkm ajettu Nissan E15-kone: Kylmäkäynnistyksessä auto kirjaimellisesti peittyi savuun. Venttiiliohjainten tiivisteet siis vuoti raskaasti. Vaihto Valvolinen MaxLifeen korjasi tilanteen täydellisesti. Tuo savutus alkoi, kun pari vuotta oli kingeillä ajettu, juurikin sillä ajatuksella, että vähäinen ajomäärä rauhallista ajoa vuodessa ei öljyltä paljoa vaadi. Ehkä öljy hoiti hommansa voitelumielessä, mutta tiivisteille se oli aika murhaavaa ainetta.

Halpa öljy ei todellakaan ole laadukkaampaa, kuin 90-luvun laatuöljy, koska kyse ei ole siitä, etteikö osattaisi tehdä parempaa, vaan siitä, että se pitää saada tehtyä halvalla, eli halvimmilla mahdollisilla lisä-aineilla.

Ihan täysin suunnitteluvirheenä en moista ongelmaa pitäisi, pikemminkin materiaalinvalinnan virheenä. Suunnittelija on saattanut speksata jotain, ja sitten pavunlaskentaosasto on päättänyt, että miljoona moottoria valmistaessa säästetään monta sataa tuhatta, kun valitaan joku muualla jo käytössä oleva tiiviste. Näistähän on automaailmassa paljonkin esimerkkejä, vaikkapa tietty Roverin moottorisarja, jossa BMW halpuutti kannen kohdistustapit metallisista muovisiksi. Ja ei 12V:n yläkerta sen heikompi ole, kuin tiettyjen VAG:n V6-dieseleiden vastaava, jälkimmäisten tapauksessa korjauskulut vain on kymmenkertaiset. :lol:
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
wellu
Viestit: 6144
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja wellu »

Joo, tiivistelisäaineet (mitä tuo valvolinen maxlife sisältää) ovat hyviä silloin, jos alkavat tiivisteet olemaan ehtoopuolella. Silti ajan tyytyväisenä Bilteman A3/B3 luokan öljyillä.
Minkä huollan, sen korjaan...
Avatar
Ippe
GFF
Viestit: 2606
Liittynyt: 27.09.2004 16:20
Paikkakunta: Helsinki 91

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja Ippe »

Nipa kirjoitti:Laatumoottoriksi määrittelen 1.9 JTD:n.
Stilolla höyläsin 260000 km, eikä moottorissa ollut mitään ongelmaa. Sitä seuranneessa Bravossa porsi vesipumppu. Muuten ongelmaton sekin.

Itselläni ei ole 1.9 JTD:stä kokemusta, mutta kovin Saab-harrastajat ovat tuota konetta kehuneet, onhan tuo Saabinkin moottorivalikoimassa ollut varsin suosittu vaihtoehto.

Fiatin SOHC on omasta mielestäni mainio moottori, kestävä ja melko helppo kaikin puolin.
Fiat X1/9 1500 5-Speed -80 ja 126 - 76
MultiplaJTDmies
GFF
Viestit: 1305
Liittynyt: 22.01.2010 12:05
Paikkakunta: Päijät-Hämeestä pohjoiseen

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fiasko?

Viesti Kirjoittaja MultiplaJTDmies »

Tähän vanhaan keskusteluun liittyen, kun muistin olemassaolon vielä! Sattumalta osui tuolta Keski-Euroopan omistajien suunnalta silmään tuollainen kommentti, edellisiä useampaakin viestiä tukien:

Fiat Multipla Diesel 1.9 jtd
Sehr robuster motor fahre auch einer der hat 800000 km


Tuohon nähden oma on vasta juuri "sisäänajettu" (nyt 481 000 km ja risat, huhtikuun lopulla katsastin päästö- tms. murheitta pari kk sitten)............
50 vuotta ja 127:sta Panda-"Nallukan", "Uuno(je)n", Zastava 1100:n, Ritmon, Tipo(je)n ja Punto(je)n kanssa Multiplahan ynnä Y10:iin, Musaan sekä uuteen Ypsiloniin!
Avatar
tapi0
GFF
Viestit: 889
Liittynyt: 03.09.2010 02:47
Paikkakunta: Vahto

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fiasko?

Viesti Kirjoittaja tapi0 »

Itselläni ei nyt ole vielä kuin vähän vajaa 100 000 km kokemusta 1.4 T-Jetistä, mutta mielestäni se on aika onnistunut konstruktio.
Projektit:
-88 Uno 1.3 T.i.e -> 1.4 T.i.e
-82 Lada 1200 (VAZ-2101) "Nappisilmä"
-88 Lada 1200L (VAZ-21013) "Nappis"
A Bart
Viestit: 903
Liittynyt: 17.12.2006 15:45
Paikkakunta: Pori

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fiasko?

Viesti Kirjoittaja A Bart »

No ei tuollakaan nyt huonosti ollut menty 2015.
https://1drv.ms/u/s!AmVYHHVaBarBz0GiXPIGBIzJgRrA
https://1drv.ms/u/s!AmVYHHVaBarBz0T-RVRGCiB7kQ0j
Aika vähällä oli muutenkin päässyt remppojen suhteen.
4d60elx
Viestit: 444
Liittynyt: 12.09.2007 23:23
Paikkakunta: Lapinlahti

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fiasko?

Viesti Kirjoittaja 4d60elx »

kyllä voin hyvillä mielin kehua 1.2 kaheksan tappista Fiat konetta,tuollainenhan oli Puntossa jonka uutena ostin ja yli puolimiljoonaa kilometriä tuli ajettua,suurimmat laitot kannen tiiviste 120 tuhatta ajettuna ja kytkin systeemi pikkusen vajaa 300 tuhatta ajettuna,muuten vaan öljyn vaihtoa ja kulutusosien vaihtelua.
-03 Chrysler Voyager 3.3 SE
-05 Fiat Panda 60
-95 Fiat Tempra 1.6 STW
-97 Fiat Coupe 2.0 20 V T
-88 Fiat Uno Tbo 4d
-89 Fiat Uno 60 S
-89 Laika Laserhome 57
-89 Lancia Y10
-89 Lancia Y10 Turbo
-02 Fiat Punto 60 elx
-02 Fiat Brava 1.6 elx
Avatar
GreenThing
GFF
Viestit: 2604
Liittynyt: 08.08.2003 21:20
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Kestävin/"vähävikaisin" Fiat-moottori tai totaalinen fia

Viesti Kirjoittaja GreenThing »

Luigi kirjoitti: 23.03.2020 12:29
Ihan täysin suunnitteluvirheenä en moista ongelmaa pitäisi, pikemminkin materiaalinvalinnan virheenä.
Onhan se rakenteellisesti ihan naurettava viritelmä, verrattuna Fiatin muihin halppis-koneisiin. Yhdistetään hydrauliikkaa ja eräänlaisia keinuvipu/painimia, jotka eivät salli pienintäkään painehäiriötä, ilman että painimet lähtevät paikoiltaan ja katkeilevat. Jotenkin näin se meni, mitä tuollaista rikkoontunutta kantta tutkin.
Kaikin puolin tuo kone oli tehoton ja epämukava käytökseötään. Jotenkin epä-Fiatmainen, jos joku hiffaa mitä haen takaa.
Auto on turpo, ja kuski on urpo.
Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.
Vastaa Viestiin