Patonkia imusarjaan topikki

Italomerkkeihin liittymätöntä keskustelua, aihe on vapaa.
Stefa
GFF
Viestit: 2765
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Muistaakseni joskus 2000-luvun alkupuolella silloisessa työpaikassa Sievi oli valtamerkki. Volyymiä oli sen verta, etttä kengät tuli tehtaalta kuormalavoilla. Joskus 2005 tienoilla ehkä noista alkoi pohjat oireilla. En kyllä nyky-Sieveissä ole kuullut noista ongelmista enää. Nykyään on aika sekaisin molempia. Viimeksi satuin edustajalta kyselemään niistä uusista Boa-kelanauhoista. Aika skeptinen olen moisien keston suhteen ollut, mutta ainakin se väitti että vain yhdet on tulleet takuuseen. Ehkä voisi moisia omassa kevyessä käytössä koittaa seuraavaksi. Onhan se nauhojen solmiminen vähän ysäriä jo ja tarrat taas ei kyllä kestä pitkän päälle.

Lauantaina olisi turvakenkiä tarvinnut ihan kotioloissa. Päivä alkoi kävelemällä reisi pöydänkulmaan ja komea mustelma jalkaan. Aamupäivästä potkaisin jalan oven karmin reunaan riittävän lujaa - särkee vieläkin. Iltapalaa tehdessä tipautin vielä raskaahkon metallisen voiveitsen ja pystyssä pikkuvarpaaseen. Onneksi ei ollut kovin terävä.

Niin ja eilen pojan PW50 mopo kehitti jonkun hikan. Nostaa kierroksia vaikka luisti on varmasti alhaalla. Täytynee kaasari putsata, mutta kai joku petilaakerin stefakin voisi moista tehdä. Vähän ilmavuodolta tuo vaikuttaa. Tyhjäkäynnin säätöruuviin reagoi oudosti, joko sammuu tai sitten nostaa kierroksia jo liikaa. Vanhalla perusasetuksella tosiaan alkoi kierrokset olla huomattavan korkealla. Liekkö tuo mun 60 cc pytty olisi rasittanut vanhoja runkolaakereita turhan paljon :roll: No huoltoon tuo oli tarkoitus ottaa joka tapauksessa kun ryyppyvaijeri katkesi jo aiemmin eikä muutkaan vaijerit ihan vimpan päälle ole enää olleet. Tarkoitus on laittaa kaikki nyörit uusiksi ja hyllyssä nuo jo onkin. Jos ei sitten tarvitsisi murehtia hetkeen.
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
Avatar
Nipa
GFF
Viestit: 3364
Liittynyt: 28.04.2003 23:05
Paikkakunta: Askola

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Nipa »

Ostin G-kodinkoneliikkeestä Logitechin yleiskaukosäätimen Harmony 950. Paketista puutuivat ohjeet, näytössä ei suojakalvoa, ei kommunikoi ohjelmiston kanssa. Myyvät käytettyä rikkinäistä tavaraa uutena. :evil: :evil: Lähtee takaisin. Kamat pakattu muovipussiin.
On se outoa kun suurten kodinkoneketjujen kanssa on aina ongelmaa. P-ketjusta ostettu kahvikone hajosi 4 kertaa puolessa vuodessa. Viimein ymmärsivät purkaa kaupan.
Taidan siirtyä pikkuliikkeiden asiakkaaksi.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
Stefa
GFF
Viestit: 2765
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Joskus alkukesästä ostettu smoothie-blenderi laski eilen savut ulos. Hienon värinen juu, mutta luokatonta kuraa. Eikä voi sanoa, että ihan mahdottoman kovalla käytöllä olisi ollut.

Jotain flunssantynkääkin yrittää päälle.
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
sampsulisami
Viestit: 1914
Liittynyt: 09.04.2012 14:39

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja sampsulisami »

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005396034.html

Keltainen sulkuviiva muutetaan valkoiseksi kustannussyistä :mrgreen:
Bravo t-jet
Stefa
GFF
Viestit: 2765
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Stefa »

^ sanoo, että artikkeli vain tilaajille.

Mutta tuon kyllä ymmärrän. Keltainenhan on vähän Suomi-spesiaali jotta erottuisi lumesta. Tosin usein nuo on niin kuluneita ettei niistä mitään näe kuitenkaan. Varmasti on huomattava kustannusero kun vedetään vain yhtä väriä.

Enempi itseä huvitti nuo sukupuolineutraalit liikennemerkit. On merkitystä ihan mahdottomasti informaation välittymiseen. Tosin onneksi ei ilmeisesti kuitenkaan olla koko maan liikennemerkkikantaa heti uusimassa.
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
Avatar
wellu
Viestit: 6144
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja wellu »

Stefa kirjoitti:^ sanoo, että artikkeli vain tilaajille.

Mutta tuon kyllä ymmärrän. Keltainenhan on vähän Suomi-spesiaali jotta erottuisi lumesta. Tosin usein nuo on niin kuluneita ettei niistä mitään näe kuitenkaan. Varmasti on huomattava kustannusero kun vedetään vain yhtä väriä.

Enempi itseä huvitti nuo sukupuolineutraalit liikennemerkit. On merkitystä ihan mahdottomasti informaation välittymiseen. Tosin onneksi ei ilmeisesti kuitenkaan olla koko maan liikennemerkkikantaa heti uusimassa.
Mutta jos keltainen muutetaan, säästääkö siinä mitään että vedetään koko suomen kaikki keltaiset viivat valkoisiksi...?

Entäs jos vain osittain, erivärisiä viivoja ei paikoissa?

Urpåilua minusta. Sukupuolineutraalit liikennemerkit... Pitää ostaa valkoinen rengastussi. Jos kerran ollaan sukupuolineutraaleja, ei pitäisi parit kikkelin kuvat haitata mitään...



Aamuyöllä iski päänsärky. Meinasin jo soittaa lamppuauton hakemaan, koska en voinut istua, kävellä tai mitään muutakaan. Nyt alkaa sillai helpotamaan, että hitaasti voi liikkua.

Migreeni on elämäntapa. Vittumainen semmoinen.
Minkä huollan, sen korjaan...
Stefa
GFF
Viestit: 2765
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Stefa »

Osattaisiinkohan tuossa käyttää järkeä sen verta, että aletaan vaan maalata pelkkää valkoista niin ajan kanssa koko maa valkenee. Kyllähän tuossa mittakaavassa useamman värin maalaaminen on huomattava kustannustekijä.
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
noose01
Viestit: 1386
Liittynyt: 18.03.2005 15:05
Paikkakunta: Nurmijärvi

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja noose01 »

Stefa kirjoitti:Osattaisiinkohan tuossa käyttää järkeä sen verta, että aletaan vaan maalata pelkkää valkoista niin ajan kanssa koko maa valkenee. Kyllähän tuossa mittakaavassa useamman värin maalaaminen on huomattava kustannustekijä.
Ennustan: Ei osattaisi. Valitettavasti kaikki on muutettava valkoiseksi mittavalla ja kalliilla projektilla.
Stefa
GFF
Viestit: 2765
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Stefa »

^ Noinhan ne julkiset projektit on perinteisesti ollut tapana tehdä :lol:

Alkaa kohta viikko olla täynnä ihme puoliflunssaa. Ei oikein mitään kuumetta ole, mutta muuten ei ole olossa niin hurraamista. Olisi kaikenlaisia kotihommiakin ihan riittävästi ja varmaan renkaitakin pitäisi vaihdella.
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Ostin aikoinaan ruostesuojauksen, sain kehnoa työnjälkeä siltä osin, kun ei purkamatta nähnyt (seurauksena hitsaamista ja muuta siivoamista.) Ostin jarrupalojen (ja toisen jumissa olleen jarrusatulan) vaihdon pari vuotta sitten ja pyysin samalla rasvaamaan männät, mistä voisi kuvitella asiakkaan olevan henkisesti valmistautunut maksamaan sen muutaman euron ekstraa, mitä 10min homma tekisi. Nyt kun tahmovaa takajarrua tutkin, niin kuivaahan siellä oli kumen alla. Mäntä tahmoo, saa nähdä virkoaako rasvoilla vai meneekö purkamiseksi. Sähkömieheltä puuttui peitelevy asentamastaan termostaatista, sanoi tuovansa. Soittojen ja viikkojen jälkeen kävin itse hakemassa ja laitoin paikalleen. Itse näköjään on pakko tehdä, kun muualla teetettynä menee lopulta sekä aika että rahat, kun itse tehtynä menee vain aika.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
Nipa
GFF
Viestit: 3364
Liittynyt: 28.04.2003 23:05
Paikkakunta: Askola

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Nipa »

Tätähän se "ammattityö" on.
Itse ostin Bravoon akun asennettuna pariviikkoa sitten. Tuloksena katkaistu akun yli menevä hihna. Akun päällä oleva rauta väännetty ja toinen kiinnityspultti kierretty väärille kierteille puoliksi kiinni.
Kierteen korjaamiseen ja kiinnitykseen meni vähemmän aikaa mitä "ammattilainen" ähersi.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

Näissä ammattilaisen töissä yleensä näkyy se hinta.
Halvalla ei saa kuin halpaa...

Jos ajatellaan vaikka näin , että asentajan kokopäivän palkka ja muut kulut maksaa n 400-700 8h.
Jos vaikka ruosteen esto aineet maksaa 100€ , auton pesuun (sis. kotelot) menne helposti 2h , sisälokasuojien ja muiden muovin irroitus / asennus 2h , hyvin tehty suoja-aineiden ruiskutus 2-3h, loppu fiksaus 1h niin tuostahan tulee se 8h.
Oletko valmis maksamaan suojauksesta 500-800€?
Ja tässä ei ollut viellä katetta tekevälle yritykselle kai siihenkin pitäisi 100€ laskea.

Tuossa akun tapauksessa voin vain kuvitella , on myyty epätoivoisena halvin akku ja vielä asennettuna, tuo naurettava hihna syöpyy poikki, halvin akku ei tietysti ole sopinut suoraan paikalleen , kiirekin on ollut , eli pihalla vaihdettu kylmässä ja asentajalla mennyt hermo.


Itsellä on tapana asiakkaidenkin autoissa pistää muttereihin ja pultteihin aina vaseliinia ennenkuin kasaan.
On sitten itselle helpompi kun auto tulevaisuudessa tulee taas korjattavaksi.
Kaikilla asentajilla ei ole aikaa laittaa sitä rasvaa johon menee ehkä max 1 min.
Niillä on sitten seuraavalla kerralla aikaa tapella pulttien kanssa kun ei aukea, mulla ei aikaa , eikä kiinnostustakaan.


Itselläni ei enää ole työntekijöitä.
Tulee 99% vähemmän reklamaatioita , työkaluja ja aineita kuluu 50% vähemmän.
Ja mikä parasta rahaa jää yritykselle 100% enemmän.

Kiire tuo lisää kiirettä!
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Suojauksesta taisin maksaa 450€. Olisin maksanut enemmänkin kunnollisesta. Koteloita ei suojattu. Ihan varma en enää vuosien päästä ollut, oliko siitä puhetta, mutta jos oli, niin kyllä minä kotelot nimenomaan halusin suojattavan - tuo hinta pelkästä alustan pinnoituksesta on hieman liikaa. Nyt oli ruiskutettu alusta sinänsä ihan pätevällä aineella ja pestykin, mutta sisälokasuojia oli vain raoteltu reunoilta ja ruiskittu sinne minne oli sattunut menemään. Sisälokarin takana ollut iso kuramöntti oli kyllä suojattu hyvin. Onneksi oli sinkitys alla jaksanut pitää. Toiset hommat maksoin normaalin tuntitaksan mukaan, tai sähkömiehen kyllä maksoi vakuutusyhtiö.

On mulla positiivisiakin kokemuksia tekijöistä. Niillä tuntuu olevan tilauskirjat aika hyvin täynnä, kuten Wesukin tuossa lopuksi toteaa.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

Niin , olen aina yrittänyt sanoa , ettei se halvin välttämättä ole halvin.
Toiset painaa halvalla paljon läpi ja tekee kiireellä sutta.
Toiset ottaa hieman enemmän ,kun on enemmän aikaa tehdä eikä tarvii hosuta lopputulos on parempi, siistimpi ja toimii pidempään.

Toisaalta ymmärrän sen , että halvinta yleensä ostetaan kun ei vaan juuri sillä hetkellä pelimerkit riitä, mutta pidemmänpäälle se ei kuitenkaan ole halvin.

Ja yleensä palvelukin on parempaa kun tekijällä ei ole kiire jo seuraavaa paikkaa tuhoamaan.


Sama homma akuissa , muijalla on baijerilaisessa alkuperäinen akku, auto on vm 2008 ostettiin se 2010 käytetynä ja asensin siihen heti eberin.
Joka päivä alle 10c lämpötilassa eberi laulaa 30-60min ja se alkuperäinen akku vaan jaksaa ja jaksaa kohta on 10v täynnä.
Jos siihen haen seuraavaksi 70€ halpisakun niin jaksaakohan viikkoakaan?
On totta , etten osta siihen enää alkuperäistä akkua , kun ollaan tässä jo 2v suunniteltu auton vaihtoa, toivottavasti ei edes tarvtse ostaa.
Omaan boxeriin ostin boschin 95A AGM ja tavaratilassa on boschin 225A T5 ka-akku , olivat suolaisia kun ostin , mutta nekin jaksaa jaksaa ja jaksaa... Enkä ole tätä vaihtamassa.
Avatar
wellu
Viestit: 6144
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Patonkia imusarjaan topikki

Viesti Kirjoittaja wellu »

Wesulius kirjoitti:Niin , olen aina yrittänyt sanoa , ettei se halvin välttämättä ole halvin.
Toiset painaa halvalla paljon läpi ja tekee kiireellä sutta.
Toiset ottaa hieman enemmän ,kun on enemmän aikaa tehdä eikä tarvii hosuta lopputulos on parempi, siistimpi ja toimii pidempään.

Toisaalta ymmärrän sen , että halvinta yleensä ostetaan kun ei vaan juuri sillä hetkellä pelimerkit riitä, mutta pidemmänpäälle se ei kuitenkaan ole halvin.

Ja yleensä palvelukin on parempaa kun tekijällä ei ole kiire jo seuraavaa paikkaa tuhoamaan.
Kaverille tuo on oikea ongelma julkisen sektorin kanssa, koska kilpailutuslaki.

On homma x. Lasket tekeväsi sen järkevällä katteella (alle 10% yli 5%), kunnes tulee firma Y ja lupaa tehdä homman 30% halvemmalla.

Yleensä lopputulos on se, että monen vuoden jälkeen sitten homma ei ole vieläkään valmis, aikataulu ja budjetti on revennyt jo pitkälle yli alkuperäisen "kalliimman" tarjouksen. :roll:



BIltemasta saa hyviä akkuja. Ne hopiat akut pärjäsi testeissä ihan hyvin 2-3 vuotta sitten, ovat halpoja ja neljän vuoden takuu.
Minkä huollan, sen korjaan...
Vastaa Viestiin