Fiat Ritmo 65L -82

Kertomuksia italialaismerkkeihin liittyvistä projekteista. Kyselyitä ei tänne, vaan tekniikkaosioon!
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

Kaikki alkoi kun selailin nettiautoa ja bongasin sieltä erään Ritmon ja pakkohan sitä oli lähteä katsomaan.
Saavuimme erään Porvoon lähellä sijaitsevan maatalon pihaan, jossa heti bongasimme kyseisen kulkineen. Siinä sitten myyjän kanssa keskustelimme ja ihmettelimme autoa.

Myyjän kertoman tarinan mukaan Ritmo oli tullut hänele vaihtokaupan yhteydessä. Hän oli käyttänyt autoa lähinä kauppakassina ja kotikulmilla pieneen ajeluun. Automekaanikkona toiminut myyjä oli aloittanut kunnostuksen noin 10- vuotta sitten, mutta sittemmin projekti jäi seisomaan sairastumisen vuoksi. Nämä 10- vuotta Ritmo oli viettänyt sisällä tallissa, mutta vuosi sitten se oli siirretty ulos, pois pojan ameriikan-autoharrastuksen tieltä.

Päälisin puolin auto oli aika siisti lukuunottamatta sinistä konepeltiä. :)
Alkuperäisen konepellin kohtalo jäi hieman epäselväksi, mutta jokatapauksessa siihen oli vaihdettu uusi konepelti ja pakkeloitu siinä olleet rypyt.
Pikaisen katselmuksen mukaan auto oli osiltaan täysellinen, lukuunottamata katon reunalistoja, jotka olivat menneet poikki. Pellit olivat suoria, suurin kolhu taisi olla kuskin ovessa. Pohjaan oli vedetty hyvät ruostesuojaukset 10- vuotta aikaisemmin. Ja myyjä oli kuulema vetänyt vielä samat mömmöt sisäpuolelle. Pikaisen tarkastelun jälkeen en löytänyt pohjasta reikiä ja kaikkien kosteudenpoistoreikien ympäryksetkin näyttivät olevan hitsaamattomia. Sisusta oli siisti ja ehjä. Moottoritilassa näytti olleen kaikki paikoillaan ja autoa oli kuulema yritetty saada käyntiin, mutta se ei ollut lähtenyt, syynä ilmeisesi 10 vuotta vanha bensiini... Moottoriöljyt olivat tallessa ja pohtaat. Auto oli muutenkin hyvin pidetyn oloinen.

No pakkohan se oli ostaa :D Myyjä vielä peloitteli, että Ritmo olisi vähänajanpäästä lähtenyt läheiselle romuttamolle ja jatkanut elämäänsä peltipurkkien muodossa kuten monet lajitoverit :roll:

Autosta otettuja kuvia maatalonpihassa:

Ilman sinistä konepeltiä olisi paljon hienomman näkönen :)
Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Moottoritila on siistin oloinen lukuunottamatta tuota hopeamaalia, jolla myös jakohihnan suojus on maalattu.

Kuva

Auto hinattiin trailerissa tänne ja työnnettiin halliin muiden kaveriksi.
Purin sisustan verhoilut ja kojelaudan pois. Lattiasta löytyikin pienoinen yllätys, sinne oli vedetty ruosteen pysöytys mömmöä ja sen päälle bitumimatot :roll:
Sitten jännittyneenä aloin raaputtaa kuplivaa ja osittain ruostetta päälleen päästänyttä bitumia pois. bitumin jälkeen pojassa oli vielä jotain tummaa mömmöä, jonka poistamiseen sitten menikin aikaa monta tuntia. Homma hoitui kangasräteillä ja tärpätillä. Ois käyny nopeammin jos ei ois tarttenu varoa tärpätin joutumista kosteudenpoistoreikien kautta liuottamaan alustamassoja. Kaasunaamari oli ehdoton.
Sain sitten lopulta koko sisäpohjan puhdistettua, aikaa taisi mennä 6 tuntia. Takaluukun ja taka penkin alusen kohdalla tilanne ei ollut kovinkaan paha. Takajalkatiloissa oli jonkin verran ruostetta, mutta ei hirveästi. etujalkatiloista kuitenkin löytyi paljon pintaruostetta ja paikoin näkyi selvästi kuinka paljas pelti oli joskus peitetty ruosteenpysäytysaineella, mutta oli nyt ruosteessa. Iloinen yllätys oli kuitenkin ettei pohjasta löytynyt pahempia reikiä :) Kiitokset tästä myyjälle, joka oli säilyttänyt autoa hyvin ja laittanut hyvät massat ulkopohjaan :)

Kuvia bitumien poiston jäljiltä

Kuva

Kuva

Kuva

Kuvia tärpätin ja hankauksen jälkeen

Kuva

Kuva

Kuva

(putsasin nuo vielä huolellisemmin myöhemmin, mutta siitä ei tullut kuvaa)


Takaluukun ja takapenkin alta hioin jo ruosteet pois ja maalasin 2K epoksi primerilla.

Kuva


Kuskin puolen ikkunalaudassa oli aika ruma paikka, jonka sitten otin pois ja laitoin siihen uuden.

Tuollainen se oli lähtötilanteessa

Kuva

Hioin hitsauspisteet pois ja irroitin paikkauksen:

Kuva

Alta paljastui tuollaista :?

Leikkasin ruosteet pois ja hioin vielä seuraavassa näkyvät pintaruosteet pois ennen paikkaamista.

Kuva

Siinä melkein valmis paikka. Saumoven hionnan ja maalauksen jäkeen tuli melkein huomaamaton :) mutta tarttee se hilti hieman pakkelointia.

Toisen puolen ikkunalautaan, piti kanssa laittaa paikka, mutta se oli vain tulitikkuaskin kokoinen.

Oikean puolen kynnyksestä löytyi pieni peukalon mentävä reikä, siihenkin tuli laitettua peltiä.

Kuva

Varmaan nyt syksyllä, jos lämpötilat suo, hion loputkin ruosteet pohjasta ja maalaan.

Moottorille ei varmaan tartte mitään kummallisempaa tehdä. Talven aikana nostan sen pois, tarkistan ja maalaan.

Keväällä koppa pakkeloidaan ja maalataan sekä sisältä, että ulkoa + moottoritila.

Tuolla olisi sitten tarkoitus päästä ensikesänä johonkin kokoontumisajoon ja Bella Italiaan 8-)

(toivottavasti kuvat näkyvät kokonaan, kun niiden kanssa on ollut ongelmia aikaisemminkin)
Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
is
Viestit: 24
Liittynyt: 13.03.2005 14:44

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja is »

Tätä mietin itsekin!Nopeat elävät!!!! T:kateellinen
sampsulisami
Viestit: 1914
Liittynyt: 09.04.2012 14:39

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja sampsulisami »

Hieno löytö!
Katsoitko pohjan saumojen kuntoa?

ps: puntossa oli hytin puoleiset koriliima saumat hyvän näköiset mutta ihan ruosteessa sen alla.
Bravo t-jet
Avatar
mikah
Viestit: 1073
Liittynyt: 03.04.2004 05:14
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja mikah »

Melkoinen helmi Ritmoksi! Olisi kelvannut tännekin.
Fiat Stilo Abarth -02
Fiat Panda 1.4 8v Kit Car Projekti
Fiat Stilo 1,6 16v -03 V1600
Fiat Stilo 1,6 16v -03 V1600 RX projekti
Lancia Delta r.A ex.KKK
Ritmo 130 TC Abarth r.A ex.Autonovo
Ritmo 105 TC r.F
Cinquecento Trofeo Kit Car
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
sampsulisami
Viestit: 1914
Liittynyt: 09.04.2012 14:39

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja sampsulisami »

Ruosteen päällä oli tuo korikitti tms ja maali, päälisinpuolin näytti olevan kunnossa mutta kitin alla ruostetta..
http://i1162.photobucket.com/albums/q52 ... bd6cd8.jpg

Puntossa oli pohjalevyn lähes kaikissa saumoissa ruostetta jota ei päälisinpuolin nähnyt.. fosforihapolla kyllästetyllä talouspaperilla niitä putsailin.
http://i1162.photobucket.com/albums/q52 ... d2aefb.jpg

Kantsii ehkä muutamasta kohtaa kattoo? hm..
Bravo t-jet
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

sampsulisami kirjoitti:Ruosteen päällä oli tuo korikitti tms ja maali, päälisinpuolin näytti olevan kunnossa mutta kitin alla ruostetta..
http://i1162.photobucket.com/albums/q52 ... bd6cd8.jpg

Puntossa oli pohjalevyn lähes kaikissa saumoissa ruostetta jota ei päälisinpuolin nähnyt.. fosforihapolla kyllästetyllä talouspaperilla niitä putsailin.
http://i1162.photobucket.com/albums/q52 ... d2aefb.jpg

Kantsii ehkä muutamasta kohtaa kattoo? hm..

Kiitoksia vinkistä ja kuvista!

En kyllä huomannut tuollaista kuin yhdessä paikassa, mutta pitänee katsoa vielä tarkemmin.
Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

Mistä kannattaisi hankkia happoa ruosteenpoistoon?
Miten happon jäänteet poistetaan/(neuralisoidaan?) ja voiko hapolla käsitellyn pinnan maalata normaalilla 2K pohjamaalilla?

Kiitoksia jo etukäteen :)
Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
sampsulisami
Viestit: 1914
Liittynyt: 09.04.2012 14:39

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja sampsulisami »

Luigi mainitsi jossain viestissään tuon puljun
http://www.laspek.com/tuotteet.html?id=2/164

Tuota itse käytin
http://www.motonet.fi/fi/tuote/602124/R ... nnitrol-1l
Ja käyttöohje
http://www.aspo.fi/files/attachments/te ... nitrol.pdf

Käsittelyn jälkeen ilmastoystävälliset mömmöt päälle :D
Bravo t-jet
Avatar
Luigi
Viestit: 9534
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Juu, kun paksut ruosteet on pois, niin sitten tuolla fosforihapolla loput. Ei kannata antaa kuivua, tai joutuu poistamaan mekaanisesti vähänkin paksumman kerroksen (lähtee kyllä helposti.) Pois pesu vedellä, vaikka pyyhkimällä, ja nopea kuivaus.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

Kiitoksia nm. sampsumisamille ja luigille tiedoista!
Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
sampsulisami
Viestit: 1914
Liittynyt: 09.04.2012 14:39

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja sampsulisami »

Löytyikö ruostetta saumoista?
Bravo t-jet
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

sampsulisami kirjoitti:Löytyikö ruostetta saumoista?
Saumojen osalta ruostetta löytyi käytännössä vain etujalkatilasta.

Kuva

https://lh4.googleusercontent.com/-g-GQ ... 6e42fd8487

Pitää putsata tuosta ruosteet ja maalata. Toivottavasti ei ole polkmien alta mennyt niin pahaksi , että tarttis paikata.
Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

Otin tuossa eilen rälläkän käteen kun kyllästyin katselemaan noita ruosteita...

ja näin siinä sitten kävi


Kuva

https://lh3.googleusercontent.com/-xh-a ... 1d75749fa7


Kuva

https://lh5.googleusercontent.com/-r9xV ... 9648c0e534


Kuva

https://lh6.googleusercontent.com/-SW1G ... e243ec20cc


Kuva

https://lh6.googleusercontent.com/-AO9g ... 0f51207baa


Kuva

https://lh5.googleusercontent.com/-ii7l ... c677732980


Kuvien laatu ei valitettavasti ole paras mahdollinen, mutta kyllä niistä kuitenkin voi huomata, että seuraava irroituskohde on keskikonsoli...
Kätkee kyllä hyvin ruosteet alleen tuo penkkienkiinityspalkki. Mitä muutakaan voi odottaa kun päältäpäin näkyy,
että on hitsatessa jätetty ruosteet paikoilleen ja maalamaton pelti käsitelty ruosteen pysäytys mömmöllä.

(Alimmassa kuvassa hitsaussauma näyttää ihan hyvälle... mutta se vain näyttää.)
Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
se pyörii sittenkin
Viestit: 117
Liittynyt: 09.04.2012 19:01
Paikkakunta: Tuusula

Re: Fiat Ritmo 65L -82

Viesti Kirjoittaja se pyörii sittenkin »

Tässä alustava kuva keskikonsolin alta...

Ei ois kyllä pitkään pysynyt palkki kiinni noin haperossa pellissä..
Olisi kuulunut narahdus -> palkki taipunut -> penkki kallistunut ja sitten ois voinu seurata vaikka mitä...

Ja muutenkin jos auto on muuten viimeistelty niin ei tuollaisen korjailu ole mukavaa, joten parempi tehdä se nyt kunnolla.

Kuva

https://lh5.googleusercontent.com/-Efdx ... e8c21b01ab
Fiat Ritmo 60L -79
Fiat Ritmo 65L -82
Fiat Ritmo 75L - 80
Fiat Ritmo 75CL- 81
Fiat Ritmo 85 - 83
Fiat Ritmo 85 CL - 84
Fiat 127 (Seat)
Fiat 128 - 71
Fiat 1300 - 65
Fiat Uno 60 ieS -95
Fiat Tempra S I.E. -95
Vastaa Viestiin