Fiat 127t -82

Kertomuksia italialaismerkkeihin liittyvistä projekteista. Kyselyitä ei tänne, vaan tekniikkaosioon!
Avatar
#Marea#
Viestit: 52
Liittynyt: 04.03.2006 17:54
Paikkakunta: Helsinki

Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja #Marea# »

Voisin kait minäkin aloittaa jonkunlaisen kertomuksen omasta työmatka/harraste autosta. Autohan siis on otsikon mukainen Fiat 127 stella, josta on vuosien myötä muotoutunut mk2:n näköinen kulkine. Alunperin auto hankittiin sillä mielellä, että ajetaan niin pitkään kun leimaa on ja sitten romuihin koko härveli, mutta kuinkas ollakkaan siitä tulikin ajanmyötä harraste auto jona se on nyt palvellut jo yli 4 vuotta. Jo harraste uran alussa oli selvää, että koneeseen pitää saada potkua lisää ja tietysti mielellään paljon, ja syntyi siis ajatus turbottamisesta. Ensin oli tarkoitus ahdistella wanhaa 903:sta mutta työkaverin suosiollisella avustuksella tulin Tipon 1.6 tc moottorin omistajaksi, jonka sitten kuitenkin totesin turhan suureksi operaatioksi tunkea seiskan konehuoneeseen. No aika kului ja lueskelin tätä palstaa ja totesin, että fire on päivän sana voimanlähteeksi ja mattiv:ltähän sellainen sitten löytyi vaihdossa tuohon Tipon koneeseen. No nyt kyseinen fire on kotiutunut seiskan pellin alle ja siihen no saatu kaveriksi turbiinia ja sun muuta härpäkettä, lähinnä sedicivalvolen y10:ä esikuvana käyttäen. Ensimetrit on jo saatu ajettua, ja woimaa tuntuu olevan ihan mukavasti, kunhan vielä saadaan loputkin säädöt kohdalleen niin ne reservissäkin olevat konit pääsee valloilleen.Jos kaikki meni oikein niin tuolta pitäis löytyä kuvia http://kuvablogi.com/blog/28783/1/
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Nätti ku sika pienenä 8)

Olikos se litranen vai 1,1 fire?
Oletko tiputtanut puristuksia vai mites?
Avatar
#Marea#
Viestit: 52
Liittynyt: 04.03.2006 17:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja #Marea# »

Litranen fire se on, kannesta tuli kairattua palotiloja vähän isommaksi. Tällä hetkellä jopa sytytys puolikin on vielä aivan vakio eli siis ennakkoa ei ole vielä rajoitettu, mut eipä toi kuulostanu nakuttavan kun sillä ajelin, toisin ei siellä ollu vielä paineitakaan kun noin 0.7 bar. Ja tämän hetkinen turbokin on hiukan iso kun ei ala toimimaan kun 3500 kierroksen jälkeen, työn alla on kyllä jo pienempi.
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Jos siellä on vielä orginelle Firepiltin nokka niin itse vaihtelisin sen ekana :D
Avatar
sedicivalvole1
GFF
Viestit: 704
Liittynyt: 10.07.2010 09:35

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja sedicivalvole1 »

Jepulis 4X4 tai 75 nenu kiinnes niin hengitys helpottuu kummasti.
Tuolla omalla kikottimella on nyt turbottamisen jälkeen ajettu ainakin 40tkm eikä pikkuvireä oo tarvinnu aukoa kertaakaan. Ei edes kannentiiviste oo mennyt kertaakaan :!:
Eikä tuota ainakaan säälitty oo :mrgreen:
Eilen suoritettiin kesän viimoset kumin ja kytkimen poltot :lol:
Avatar
vvieri
GFF
Viestit: 19322
Liittynyt: 20.12.2002 13:06
Paikkakunta: Laihia
Viesti:

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja vvieri »

Siistiä työtä! Vaikuttaa hyvältä idealta ilmanottoon tuo 'reikä lokasuojassa'-konsepti. Pitääpä miettiä moista itsekin.
Fööni vaikuttaakin aika miehekkään kokoiselta moottoriin nähden. Mutta halutuista tehoistahan sekin asia on kiinni...

Nuo ahtoputket vaihtaisin jouhevammilla käännöksillä varustettuihin. Painehäviötä toki voi arvioida mittaamallakin...
Ville Vieri
www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Avatar
GreenThing
GFF
Viestit: 2604
Liittynyt: 08.08.2003 21:20
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja GreenThing »

Tätä on jo vähän odotettukkin että valmistuisi seiska FIREllä, ja bonuksena vielä tuo trumpo.
Kyllä sen turbotetun FIREnkin saa rikki, ku oikein yrittää. :oops:
Mutta hauskaa saa kyl koko rahalla.
Mikäs ahti tuossa on.
Auto on turpo, ja kuski on urpo.
Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.
Avatar
#Marea#
Viestit: 52
Liittynyt: 04.03.2006 17:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja #Marea# »

Tietääkseni tuo ahdin olis jostain vanhasta Iveco Dailystä kaiketi 2,5l koneesta, se tosiaan on hiukan miehekkään kokoinen, mutta kyllä se hyvin potkaisee kun saa sen vauhtiin, mutta mulla on jo olemassa sellainen garretin 1749 odottamassa jos ei tuota saa kunnolla toimimaan. Kone on tosiaan vielä aivan vakio lukuun ottamatta noita palotilojen kairauksia, ja mitä tulee noihin ahtoputkiin niin tällä budjetilla (kaikki keräilty duunipaikan roskiksista ja romulavoilta) niin toi oli parasta mitä rahalla sai :lol: . Ne on tarkoitus tulevaisuudessa muutella, mutta kunhan nyt sais leiman papereihin ja pääsis ajelemaan niin tekee noita muutoksia sit pikkuhiljaa. Sit pari tyhmää kysymystä, kun ei ole kokemusta tuollaisesta firestä niin missä noin suunnilleen on kierrosten punainen viiva :?: tietäis vähän että minne asti uskaltaa polkaista.
Avatar
GreenThing
GFF
Viestit: 2604
Liittynyt: 08.08.2003 21:20
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja GreenThing »

Meikällä rajoitin tulee vastaan 6500rpm pehmee ja 7000rpm kova, mutta on jo mun mielestä rajoilla venttiilien sekoamisen suhteen vaikka vetoja olisi.
Tuplajousia pitäs seuraavaan evoon viritellä.
Auto on turpo, ja kuski on urpo.
Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.
Avatar
TfP-Motors
GFF
Viestit: 1566
Liittynyt: 22.02.2003 10:20
Paikkakunta: Suonenjoki

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja TfP-Motors »

Säätöpalattomat paininkupit ja voi todistetusti pyörittää ainakin 9500.
Ei se mullakaan ihan heti herää, mutta jos 4-8 puhuu niin sehän on jo puolet kierrosalueesta :D Kyllä täälläkin on vaan positiivisiä kokemuksia "vakion" firen turbotuksesta, ihmeen kestävä peli.
Kaikki paitsi internetin kuvapalvelut on ikuista.
Avatar
vvieri
GFF
Viestit: 19322
Liittynyt: 20.12.2002 13:06
Paikkakunta: Laihia
Viesti:

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja vvieri »

Eiköhän aika usein kierroslukua rajoita painavahkojen vakiomäntien vakiokiertokankiin tuoma rasitus... Eli vakiopalikoilla ei hirveän paljon alkuperäisen punarajan yli kannata mennä. Toisaalta ahdetussa moottorissa se harvoin kannattaakaan, ellei moottori ole todella hyvin hengittävä.
Ville Vieri
www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Avatar
Luigi
Viestit: 9536
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Komea projekti! Hyvin on omakin Fire kestänyt, vaikka kansipahvin viime kesänä vaihdoinkin, kun alkoi olla menossa. No, se olikin motonetin halpis-Glaser, todella pehmeää tavaraa Payeniin verrattuna. Eikös tuollaisella vakio-firen alakerralla ole kuskattu 215km/h@9500rpm kusiaista aikoinaan? Tosin mäntärikkohan siitä taisi hieman myöhemmin tulla, ja muutenkaan tuskin vakiokattila moista ilottelua pitkään katsoo. Ihmeen luja peli, vaikka osat vaikuttaa hentoisilta pöydällä.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
joel127
Viestit: 504
Liittynyt: 15.06.2009 19:41
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja joel127 »

Kauankos projektiin meni aikaa?

Jatkojalusta muutakin tulossa kuin turbon vaihto?
Fiat 127L 0.9 -81 Rojekti autona
peugeot 205xr 1.4i -90 EX käyttöauto
Suzuki SA310/swift 1.0, 3syl -86 harjoitus kappale
Mazda 323F 1.8GT -91 Nykyinen käyttis
Pezi
Viestit: 35
Liittynyt: 13.06.2009 22:15
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja Pezi »

Tätä autoa oonki pari kertaa kattonu verkkoaidan takaa kulmilla pyöriessäni. Empä olis arvannu tekniikan olevan tuota... :D
Fiat 127L -81, Citroen ID 20 D-super -70, Citroên C5 X7 confort tourer -08, Solifer Suzuki PV50 -83 :D
Avatar
#Marea#
Viestit: 52
Liittynyt: 04.03.2006 17:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Fiat 127t -82

Viesti Kirjoittaja #Marea# »

Projektiin kulunutta aikaa en sen suuremmin ole laskenut, kun auto on ollut välillä ajossa ja välillä sitä on roplattu, mut tää koneen vaihto oli sellainen noin kolmen-neljän päivän rupeama, sitten noita erinäisiä osia on tullu tehtyä duunissa luppoajalla. Jalostusta on tehty aiemmin jo alustaan, minne on laitettu eteen toinen kallistuksen vakaaja lisää ja madallettu, taakse on ostettu ihka uudet iskarit ja eteen on tuloillaan mondeon jouset ja pitäishän ne saada iskaritkin uusittua. Jarru puoli on nyt ainakin toistaiseksi vakio kun ei ole vielä isompia vanteita, että mahtuis eteen hankitut Seat Ibizan jarrut.
Vastaa Viestiin