Lancia Musan vaihdekeppi jumittaa!

Yleistä keskustelua Lancioista, mielipiteitä, kysymyksiä (ei tekniikka) yms.
jukkao67
Viestit: 2
Liittynyt: 20.02.2014 17:28

Lancia Musan vaihdekeppi jumittaa!

Viesti Kirjoittaja jukkao67 »

Olis hyvät vinkit tarpeen, ettei tarvitsis viedä arvattavaksi korjaamolle!
Mulla on Lancia Musa -04 isolla 1,9 dieselillä. aj, 150tkm. Ennen joulua se teki ensimmäisen kerran tempun jonka luulin johtuvan pakkasesta; Vaihdekeppi ei liikkunut kuin kolmos- ja nelosvaihteen välillä eli eteentaakse. Sivulle ei milliäkään. Se vapautui omia aikojaan. Sitten edelleen kovalla pakkasella se teki saman ykkös-kakkosvaihteen kanssa eli liikkui vain eteentaakse. tyhjäkäynnillä se kuitenkin jonkun ajan kuluttua vapautui ja toimi ihan normaalisti. Ilmeisesti pakkasella ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen kanssa koska nyt se tekee saman eikä ole pakkasta. Öljyt on vaihdettu vähän aikaa sitten laatikkoon ja vaijerit rasvattu (oli ensimmäisen korjaamon ainoa vihje).

Olisiko hyviä vihjeitä mitä tehdä!
Nimim. Kädetön autonomistaja Onttonen Kuopiosta
MultiplaJTDmies
GFF
Viestit: 1305
Liittynyt: 22.01.2010 12:05
Paikkakunta: Päijät-Hämeestä pohjoiseen

Re: Lancia Musan vaihdekeppi jumittaa!

Viesti Kirjoittaja MultiplaJTDmies »

Uudessa Ypsilonissani osui samantyylinen ilmiö ensimmäisen kerran Lancia-klubin pohjoismaisille päiville mennessä 4.- ja 5-vaihteen välillä. Olin juuri jossain Forssan ja Turun välillä ohittanut pienemmällä vaihteella, niin eikös vaan vaihde kieltäytynyt menemästä viitoselle ihan kokonaan! Vaiva hävisi itsekseen, kun osuin ensimmäisiin liikennevaloihin ja kiihdyttelin siitä normaalisti koko siirtokuvion läpi. Toisenkin kerran tuo tuli esiin viime kesän lopulla, tuntui liittyvän nopeaan kaasun-, kytkimen- ja erityisesti vaihdevivun käyttöön. Hitaammilla liikkeillä ei ole tullut esiin sen koommin. En ole tutkinut asiaa, mutta jotenkin vaihteensiirtoon tuo minusta tuntuu liittyvän. Pitäisi saada auto ylös, niin näkisi tuon siirtäjän mekanismin paremmin. Niin, ja mitään "rousketta" tai virheääniä ei laatikosta tuon episodin aikana kuulunut, vaihde ei vain kytkimen lattiassa olosta huolimatta mennyt suurimmalle. Eli mysteeri täälläkin. Multipla:ssani on tuo sama 1,9 JTD, ja yli kymmeneen vuoteen ei mitään tuollaista ole tullut vastaan.

Tuossa linkissä tuskailtiin Fiat Puntossa ilmennyttä vastaavaa ongelmaa:

http://www.puntosports.co.uk/forums/sho ... r-Selector" onclick="window.open(this.href);return false;
50 vuotta ja 127:sta Panda-"Nallukan", "Uuno(je)n", Zastava 1100:n, Ritmon, Tipo(je)n ja Punto(je)n kanssa Multiplahan ynnä Y10:iin, Musaan sekä uuteen Ypsiloniin!
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Lancia Musan vaihdekeppi jumittaa!

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Vaijerit voideltu, mutta olisiko sitten vaihdevivustossa (joko laatikon tai kepin päässä) jotain, joka joskus jumii paikalleen? Tai vaikka joku palautus/keskitysjousi poikki tms?
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
MultiplaJTDmies
GFF
Viestit: 1305
Liittynyt: 22.01.2010 12:05
Paikkakunta: Päijät-Hämeestä pohjoiseen

Re: Lancia Musan vaihdekeppi jumittaa!

Viesti Kirjoittaja MultiplaJTDmies »

Hah haa, onpa hienoa, että täältä foorumilta löytää vielä näitä wanhojakin juttuja!! Olen tässä ajellut uusimman korimallin Ypsilonilla kohta pari kuukautta pitkästä aikaa, ja muutaman kerran maantiellä terävästi kiihdyttäessä vaihdekeppi ei ole suostunut menemään neloselta viitoselle, ennen kuin on käyttänyt joskus jopa (vapaalla hetken rullaten) kakkosella asti. Taisin jo monta vuotta sitten kommentoida samaa asiaa, mutta kun sillä ei varsinaisesti ole ollut ajoa haittaavaa merkitystä, niin on jäänyt vähälle huomiolle.

No, nyt taisi selvitä koko juttu: vahingossa ilmeisesti hipaisin/hiukan vedin edellisen kerran tulleen jumin aikana ns. pakkikaulusta eli sitä peruutusvaihteen kytkemistä edesauttavaa liparetta vaihdekepin varressa ihan hiukan ylöspäin, niin vaihde luiskahti saman tien viitoselle ilman mitään muttia. Olisikohan tuossa kauluksen vaijerimekanismissa jokin säätö, jota voisi kokeilla eli ilmeisesti vain jokin pakin päälle menemistä estävä "kieli tai kulma tms." siirtäjässä on joko liian herkällä tai päinvastoin liian löysällä, estäen vaihdekepin liikettä ääriasennossaan? Minulla ainakin on sen koommin, kun tuon hoksasin, toiminut vaihdekeppi hyvin. Eli ei siis mikään laatikkoperäinen vika.
50 vuotta ja 127:sta Panda-"Nallukan", "Uuno(je)n", Zastava 1100:n, Ritmon, Tipo(je)n ja Punto(je)n kanssa Multiplahan ynnä Y10:iin, Musaan sekä uuteen Ypsiloniin!
Avatar
wellu
Viestit: 6144
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Lancia Musan vaihdekeppi jumittaa!

Viesti Kirjoittaja wellu »

Onkohan siellä kepin juuressa se "pakkilukko" toteutettu sellaisella peltikäikäleellä, jota vasten nostettavaan holkkiin liittyvä uloke toppaa...? Näin on ainakin vanhemmissa volvoissa, missä on pakkilukko ja niissä joskus joutunut sitä pakkilukon peltilevyn asemaa säätämään.

En siis tiedä millainen mekanismi siellä on, mutta epäilisin sen olevan siellä kepin juuressa lattiaa vasten.
Minkä huollan, sen korjaan...
Vastaa Viestiin