Paluu Lanciaan

Yleistä keskustelua Lancioista, mielipiteitä, kysymyksiä (ei tekniikka) yms.
Ismo Laitinen
Viestit: 92
Liittynyt: 21.09.2015 11:21

Paluu Lanciaan

Viesti Kirjoittaja Ismo Laitinen »

Yhdeksän vuoden harhailun jälkeen paluu Lanciaan on tosiasia. Kaukana en tosin ollut vaan kahdella Alfalla ajelin tuon ajan. Niitä ennen oli kaksi Dedraa, jolla tuli ajettua seitsemän vuotta. Uuden Deltan esittely pani vireille paluusuunnitelman mutta lopulta löysin itseni Thesiksen pankiltä. Se oikea sattui vaan kohdalle. Toistakin katselin ja ajoinkin mutta se olisi ollut vain hyvä projekti mutta siihen taas liian kallis.
Harrastekäyttöauto. Toivottavasti paino tulee olemaan käyttöpuolella. Valinnanvaraa kotimarkkinoillamme ei juurikaan ole ja on sitten sattumaa millainen sattuu kohdalle. Tiisseli sattui ja se sopii käyttötarkoitukseeni. Vertailemaan ei siis päljon päässyt mutta luulen, että tämä yksilö on ainakin ulkokuorensa ja sisustuksen siisteyden perusteella likikään huonoimmasta päästä.
Ennen ostoa luin ahneesti Thesis-keskustelua tältä palstalta ja sieltä sain uskoa asiaani ja siitä kiitos. Jahka pääsen tutustumaan autoon paremmin kesämopokauden päätyttyä niin kysyttävää on.
Ensivaikutelma on se, että premium ei synny sillä, että mätetään auto täyteen varusteita ja nappuloita. Erityisesti sisustus on vetänyt hiljaiseksi. Erittäin tyylikäs. Ulkomuoto on ollut aikanaaan varmasti tyrmäävä.
Thesis JTD (ex: 2xDedra, 156 ja 147)
A Bart
Viestit: 903
Liittynyt: 17.12.2006 15:45
Paikkakunta: Pori

Re: Paluu Lanciaan

Viesti Kirjoittaja A Bart »

Onnittelut valinnasta, nyt vain kuvia kehiin.
Ismo Laitinen
Viestit: 92
Liittynyt: 21.09.2015 11:21

Re: Paluu Lanciaan

Viesti Kirjoittaja Ismo Laitinen »

"Tiedoston tunniste ei ole sallittu" näköjään eli nyt ei jostakin syystä onnistu kuvien liittäminen. Otin niitä Nokian windows-puhelimella. No kunhan saan oikealla kameralla arkistokuvat otettua niin kyllä se siitä sitten.

Laitoin tuohon kuitenkin aiemmilta Lancia-vuosiltani jonkinlaisen kuvan vuodelta 2004, jolloin oli on ostanut toisen Dedran, harmaan ja toinen, vihreä, odotti uutta omistajaa.
Liitteet
Dedra 2.0 i.e:t ´92 ja ´90
Dedra 2.0 i.e:t ´92 ja ´90
DSCN0857 pieni.jpg (82.74 KiB) Katsottu 28411 kertaa
Thesis JTD (ex: 2xDedra, 156 ja 147)
Thesis 3.2
Viestit: 22
Liittynyt: 14.04.2013 22:27
Paikkakunta: Vantaa

Re: Paluu Lanciaan

Viesti Kirjoittaja Thesis 3.2 »

Tervetuloa joukkoon!
La vita è troppo corta per non guidare italiano.
JT Newman
Viestit: 422
Liittynyt: 21.08.2004 21:15
Paikkakunta: Espoo, kehätunnelin päällä

Re: Paluu Lanciaan

Viesti Kirjoittaja JT Newman »

Onnittelut kulkuneuvon valinnasta! Vertaistukiryhmämme kokoontuu aina joka kuukauden ensimmäinen.... :mrgreen:

Oma "ura" Lancioiden parissa alkoi vuonna 2003, jolloin ostin Thema 2.0 iE 1988:n. Seuraava tuli 2006, Thema 2.0 VIS 1993.
Plymouth Belvedere 2D HT 1958
VW Käfer 1200 1965
Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!
Ismo Laitinen
Viestit: 92
Liittynyt: 21.09.2015 11:21

Re: Paluu Lanciaan

Viesti Kirjoittaja Ismo Laitinen »

No niin kun aikani rassasin niin tuossa se on kuvan kera.
Liitteet
Thesis pieni.jpg
Thesis pieni.jpg (106.23 KiB) Katsottu 28314 kertaa
Thesis JTD (ex: 2xDedra, 156 ja 147)
Vastaa Viestiin