Lancia HF Delta Integrale käyttisprojektiksi ?

Yleistä keskustelua Lancioista, mielipiteitä, kysymyksiä (ei tekniikka) yms.
kurppa
Viestit: 284
Liittynyt: 09.10.2007 20:36
Paikkakunta: Vahto
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kurppa »

Eiköhän ostopäätös synny helpolla kun kiertää, kattoo ja tekee pienen lenkin. Mitä tulee suolattuihin Suomiautoihin siis mihin tahansa kun olen katsellut eri foorumeilla erilaisia hitsausnäytöksiä ei kahden metallin sulatuksesta yhteen voi sanoa hyvällä tahdollakaan niin tapahtuneen. Tuommoisilla laitteilla sitten liikutaan muun liikenteen seassa ei uskalla edes ajatella mitä kolaritilanteessa tulisi tapahtumaan.
LongJohn
Viestit: 21
Liittynyt: 29.04.2008 21:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja LongJohn »

Asia joka tässä nousee ensimmäisenä esiin, ja jonka jotkut ovat jo maininneetkin, onko tuon ikäisestä Lancia Integralesta palvelemaan kakkosautona ympäri vuoden? Vaikka kilometrejä tulisikin vähän. On kuitenkin primäärisen tärkeää että auto lähtee aamulla ja sillä pääsee käymään töissä 13km päässä.

Autotallimaskottina auto varmasti menee mutta semmoiseen ylellisyyteen ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollisuutta.
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Tuon ikäiset on niin kovasti yksilöitä merkistä riippumatta (mitä varmaan olikin turha mainita), että mistä sitä ikinä tietää. Joka tapauksessa kunnossa oleva (tai liikkumisen kannalta olennaisilta osiltaan läpikäyty/tarkastettu) Lancia lähtee kyllä talviaamuina liikkelle siinä missä muutkin. Myös oikeina talvina, vaikka olisikin lohkolämmitin jäänyt käyttämättä, ihan näin omina kokemuksina. Jos lukkomekanismeja ei ole käyty läpi, saattaa kovimmilla pakkasilla rasvat olla niin jäykät, ettei keskuslukko anna lukita ovia, mutta siitä selviää sulakkeen irrottamalla (Prisman kohdalla näinkin on käynyt, pakkasta oli jossain 30:n ja 40:n välillä.) Myös lämmityslaite on sellaista mallia, että sillä tekeekin jotain, tehokkaampi kuin esim. mulla aiemmin olleissa bemareissa.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
m.sa
Viestit: 107
Liittynyt: 08.04.2005 10:59
Paikkakunta: Keuruu

Viesti Kirjoittaja m.sa »

Mulla on ollut Delta (115tkm menty) pari vuotta ja tässä listaa mitä on tehty, tai mikä nyt äkkiä tulee mieleen:

- Kytkin vaihdettu sintteriin ja vauhtipyörä kevyeen teräksiseen kun vanha alkoi livetä.
- Kaikki jarrut jouduttu käymään läpi kun olivat hieman jumissa, samalla uudet palat ja levyt.
- Kaikki letkut uusittu
- Vesipumppu vuoti niin se vaihdettiin uuteen (kiva homma kun kone paikoillaan :wink: )
- Akku siirretty konttiin, niin saa tilaa konehuoneeseen
- "Tyhjäkäyntimoottori" uusittu
- Jarrupaineensäädin uusittu
- Jakohihna vaihdettu levämpään Heikan 1" - remmiin.

Tiedossa olisi vielä:

- Kardaanin tukilaakerin vaihto
- Uusi kone :D (osia haalitaan, lohko, kansi ja Theman nokat jo löytyy...)


Aina on lähtenyt käyntiin kun on tarvinnut, on toki tallissa pääsääntöisesti. Mut jos löydät mahd. originaalin, niin varmaan pelaa kakkosautonakin. Gralet tahtoo herkäsi olla useammalla olleita, kuka myy mistäkin syystä. Jos aina on maksullisen huollon varassa pienissäkin asioissa niin herkästi voi tulla ylläpidolle hintaa. Hyväkorisen etsiminen ei ole välttämättä helppoa, varsinkin jos on suolatuilla teillä ajettu eikä ole kunnollista suojausta. Mutta onnea etsintään, kyllä Deltalla ajaessa on aina ihan oma fiiliksesnsä. Tosin LPn pojatkin huomasi sen ja vei multa kilvet ku oli päässy leima hiukan vanhaksi.... No nyt se on katsastettu taas.
Abarth 500 esseesse
LongJohn
Viestit: 21
Liittynyt: 29.04.2008 21:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja LongJohn »

Aivan. Eihän nuo ihan mahdottomille kuulosta. Yleisimpien osien saatavuus helpottaa tietysti elämää. Jarrupalikoita ym näytti saavan mm Motonetistä suoraan. Monet harvinaisemmat pelit torpedoituu viimeistään siihen jos pitäisi joku edukkaampi kysymysmerkki ostaa. Menee raivoisasti pääomaa siihen ylläpitoon sitten jos mitään ei ole tehty.

Soittelin tuota nettiauton Lanciaa. Ei se pahalle kuulostanut. Historia ei niin tarkasti tiedossa, takakulma hieman rutussa, takaluukku pitäisi vaihtaa ja pientä maalivikaa ympäriinsä. Maalin siis kaipaisi päälleen. Voisi melkein käydä katsomassa jos tässä saisi Golfin pikapuoliin johonkin lähtemään.

Osaisiko joku muuten sanoa mitä tuo visko tekee tuossa nelivedossa? Voimanjakohan noissa on kai tehty ihan planeettapyörästöllä kiinteänä ja perässä on sitten se Torsen. Mitä visko viskoo?

Pahus kun näitä ei ole joka nurkalla niin ei pääse koeajamaan helposti ja päästä todistamaan tuota ajettavuutta. Kolmoskopan GTI / VR6 lienee joku ajellut, millainen Grale lienee niihin verrattuna? Ripeämpi ainakin mutta noin muuten. Ajokäytös ym.
LongJohn
Viestit: 21
Liittynyt: 29.04.2008 21:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja LongJohn »

Niin ja se tuli vielä mieleen millainen pulttijako Gralessa on ja miten kriittinen se on erilaisille vanteille? Tuokin nettiauton peli tuntuu olevan yksillä orkkisvanteilla eli talvinakit pitäisi hankkia.
tötterö
Viestit: 529
Liittynyt: 12.12.2006 19:31

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Multa löytyy sit ehjä takaluukku tuohon rojektiin...
Sitä maalausta en kyllä pysty tarjoamaan mut takapuskurin ja ehkä sitä kulmaakin :)
Avatar
m.sa
Viestit: 107
Liittynyt: 08.04.2005 10:59
Paikkakunta: Keuruu

Viesti Kirjoittaja m.sa »

4x98 ja evoissa 5x98. Mulla on OZin vanteet 4x100 epäkeskopultein. Ihan ok. Ei evoissa (täällä puhutaan kapeakylkisistä :wink: ) 15-16" lienee kyl paras, mulla on 17" ja mahtuu ihan hyvin alle 205/40 kumilla, mut täytyy todeta et oon vähän haikaillu 16" perään. Näyttäisi ehkä sittenkin paremmalta. Vaikea verrata ajettavuutta vr6:een... Toki neliveto hakee rajuissa kiihdytyksissä vähemmän. Golffi on taatusti hiljaisempi, vähemmän fiilistä, jne... Mulla on Konin alusta ja on todella tunnokas, niin hyvässä kuin pahassa. Eikös se niin mennyt et jos on kolikko tiellä niin tuntee kumpi puoli oli ylöspäin jos yli ajaa :D
Abarth 500 esseesse
LongJohn
Viestit: 21
Liittynyt: 29.04.2008 21:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja LongJohn »

Siinä ei liene epäselvää ettei Gralesta saa hiljaista luksusautoa eikä semmoista liene siltä suunnalta kukaan etsimässäkään. Golf on varsinkin rengasmelultaan suht meluisa peli mutta ei se noin vähillä ajoilla pääse rassaamaan. Grale kuuluisi sinne raaseri osastolle eli jos raaskii loppujakin verhoiluja ja melueristeitä voisi karsia pois ja keventää loppuakin painoa.

Tuo VR tapaa olla tiukemmissa käännöksissä etupainoinen kuten tuommoiselta motilta osaa odottaakin. Samoin käyttäytyy suuri osa Audin kalustosta jota osaltaan hassusti toimiva Torsen keskitasaus ei ainakaan auta. Eli voimaa liikaa eteen, puskee, lapa lattiassa (ken uskaltaa) ja sitten se jossain vaiheessa viskaa voiman taakse, perän irti ja sitten mennään kahva edellä kapiini täynnä käsiä.

Lueskelin tuosta integralesta jonkun verran juttua netissä. Näkyy joku sveitsiläinen kirjoittaneen aika pitkätkin jutut autosta. Taka-akseliston rakenteisiin tehty nyökkäysventtiili jarrubalanssin osalta. Tai näin käsitin. Eli kun jarrutetaan reilusti keula nyökkää, takapää nousee, anturi tunnistaa ja järjestelmä ohjaa enemmän jarruvoimaa taakse. Ok idea jos toimii. Miten lie käytännössä?

En vieläkään tiedä mitä tuo visko tuossa viskoo. Vetohan on jatkuva neliveto ja tuo visko siis sitoo taka- ja etuakselit yhteen jos alkaa lipsua. Eli lasketaanko tämä keskitasauksen lukoksi käytännössä?

Takana sitten Torsen jonka toiminta onkin ihan tottua ja pitäisi olla mutka-ajoakin ajatellen ihan toimiva.

Yksi pohjimmaisia argumentteja Delta Integraleista puhuttaessa on käsite ajajan autosta. Miten ajajan auton siitä saa? Sopivilla rengasvalinnoilla, voimansiirron muutoksilla (16V lienee voimanjakonsa ja kestävyytensä osalta parempi?) ja alustalla aikaan?

Ohjausta on kehuttu paljon. Se on ehdottomasti plussaa jos löytyy täsmällinen ja tunnokas ohjaus.
Avatar
hepe75
Viestit: 1722
Liittynyt: 15.05.2003 18:04
Paikkakunta: Kuikka

Viesti Kirjoittaja hepe75 »

LongJohn kirjoitti:Yksi pohjimmaisia argumentteja Delta Integraleista puhuttaessa on käsite ajajan autosta. Miten ajajan auton siitä saa?
rohkealla oikean jalan käytöllä(ei pumppailua talvella) niin tulee auton luonne taatusti esiin
[URL=https://matchnow.info]Exemplary Сasual Dating[/URL]
Avatar
m.sa
Viestit: 107
Liittynyt: 08.04.2005 10:59
Paikkakunta: Keuruu

Viesti Kirjoittaja m.sa »

LongJohn kirjoitti: En vieläkään tiedä mitä tuo visko tuossa viskoo. Vetohan on jatkuva neliveto ja tuo visko siis sitoo taka- ja etuakselit yhteen jos alkaa lipsua. Eli lasketaanko tämä keskitasauksen lukoksi käytännössä?
Mun mielestä se on just noin. Lisäksi se sallii pienen nopeuseron etu- ja taka-akselin välillä. Mulle kävi viime kesänä niin että käväisin Jurvassa pellolla ja oikean etuvetarin uloin nivel murtui. Käytännössä autosta tuli takaveto. Siis ei sillä ajaa voi (sitä se ei kestä), korkeintaan hiljaa siirtää pari sataa metriä. Mut kaverin A4 Quattro teki saman niin se ei enää liikkunut metriäkään, vaan purki kaiken voiman yhden vetarinpään kautta ulos.
Abarth 500 esseesse
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

Niin ja tuo torsseni takana paikkaa mukavasti tuotoa etuvetoista suhdetta.
Ainakin mun grale lähtee kaaausta luistoon, tosin siitä ei tiedäkään mitä palikaa siinä on. 8)
kurppa
Viestit: 284
Liittynyt: 09.10.2007 20:36
Paikkakunta: Vahto
Viesti:

Viesti Kirjoittaja kurppa »

Kato Jimi jos olet nyt koneen vieressä
LongJohn
Viestit: 21
Liittynyt: 29.04.2008 21:56
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja LongJohn »

En sattunut Jimin ääreen tuohon aikaan. Harmi.

Jos tuota voimansiirtoa pohtii maalaisjärjellä tulee kanssa äkkiä johtopäätökseen että Delta karkuuttelisi joissain määrin voimaa etupyörän kautta.

Torsen huolehtii periaatteessa siitä että molemmat takapyörät on vetäviä, toisen suttaus ei vielä riitä kuolettamaan akseliston vetoa. Visko sallii akselien väliset pyörimisnopeuserot määrättyyn rajaan asti ennenkuin kiskoo keskitasauksen jumiin ja sitoo pyörimisnopeudet samoiksi. Ennen tätä pistettä enemmän vetoa menee helposti etupyörille ja koska siellä ei ole lukkoa yhden pyörän vispaus halvaannuttaa etuvedon.

Ilman vetaria se tosiaan menee, visko kokoajan päällä ja kyllähän se siinä kohtaa kovilla on. Miten joustavasti tuo sitten käytännössä toimii. Lähinnä tuon viskon kanssa. Etuvetoisestahan saa sisäkurvin puoleisen etusen helposti sen verran kevyeksi tiukassa kurvissa että se alkaa vedellä tyhjää. Samalla kevenee myös sisäkurvin takapyörä mutta torsen auttaa siellä välittäen voimaa ulkokurvin takapyörälle joka voi lisääntyneen massan myötä hyödyntämään sitä paremmin.

Perstuntumaksi menee kun ei taida paikallisesti olla montaa joita käydä kokeilemassa.
Avatar
vvieri
GFF
Viestit: 19322
Liittynyt: 20.12.2002 13:06
Paikkakunta: Laihia
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vvieri »

Käytännössä tuollaista kampetta pystyy halutessaan ajamaan kuten takavetoa, eli kaasulla vaan sladiin. Tuosta minä pidän. Ei onnistu etupainotteistempien nelikkojen kanssa. Auton käytös on varsin hyvin ajajan päätettävissä, siitä kai nuo nimitykset ajajan autosta.

Itse moottoreista kynäilin joskus aikanaan juttua tuonne:
http://www.netikka.net/ville.vieri/tc/TCsivu.htm

Kuva 8v kannen rakenteesta
Kuva

Ruiskuihin saa ohjelmoitua EPROM-palikkaa ja boksin pystyy myös muuttamaan ohjelmoitavaksi. Tuo IAW:han on sama ruisku kuin vanhemmissa Coswortheissa ja sitä myytiin myös ohjelmoitavana aftermarket-ruiskuna (Weber Alpha).

Tosiaan, monet osat ovat samoja kuin konsernin tavis-autoissa käytetyt. Nettiä penkomalla ja kyselemällä löytyy.
Ville Vieri
www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Vastaa Viestiin