Uusi km-veroehdotus

Italomerkkeihin liittymätöntä keskustelua, aihe on vapaa.
Luca
Viestit: 69
Liittynyt: 02.02.2011 11:03

Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja Luca »

Eilen julkistettiin Jorma Ollilan johtaman työryhmän valmistama raportti km-pohjaisesta tieliikenteen verotuksesta. Malli tulisi aikaisintaan voimaan vuonna 2022.

Koska järjestelmä tallentaisi jokaisen auton liikkeen ja sijainnin muutaman metrin tarkkuudella, ja vaikka raportissa väitetäänkin, että kenenkään tieto- tai yksityisyydensuojaa ei loukattaisi, se antaisi kuitenkin poliisille mahdollisuuden tarkastella yksittäisen kansalaisen liikkumista mahdollisessa rikosepäilyssä, ja niinhän se varmasti myös tekisikin. (Sama tapahtuu tosin nykyäänkin, jos kannat matkapuhelinta mukanasi...)

Raportin viimeinen päätelmä on: ”Työryhmä korostaa, että kilometriveron aikainen käyttöönotto olisi omiaan luomaan suomalaiselle teollisuudelle liiketoimintamahdollisuuksia ja työpaikkoja.”

Miksipä ei..? Mutta kukahan mahtaa maksaa nuo ”uudet työpaikat”?

Raportti on hyvin linjassa sen kanssa, että verojen määrä kasvaa vuosi vuodelta. Veron nimi ja kantokohde saattavat muuttua, mutta veroja maksetaan jatkuvasti enemmän, mikä kasvattaa julkista taloutta ja sen valtaa.

http://www.lvm.fi/c/document_library/ge ... %2037-2013
Avatar
juha66
GFF
Viestit: 1851
Liittynyt: 20.08.2004 13:58
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja juha66 »

Juu, kyllä varmaan kasvaa. Noi työpaikat olis pelkää byrogratiaa. Nyt maksan n.150 € vuodessa, että voin Puntoa käyttää ja tuon km-perustainen maksu olis vain 500 €/vuosi Mikä ettei. Että maailma pelastuu! Voittajat olisivat kalliitten Volvojen,mersujen ja BMW autojen rikkaat ostajat. :D
-Juha-

-16Valve vuodesta 2000-
Tipo 1,6 E-torQ HB -18 1/23-
Ex.Grande Punto 1,4-16V 3D -07 2014-23
Ex.Punto 80 ELX 5D -00 (2000-2014 256 tkm)
Ex.Punto 75 5D -94 1998-00
Ex.Uno 60i.e. 3D -92 1996-98
Ex.Regata 85 CLS -88 1994-96
Ex.Uno 55 5D -85 1990-94
Vode131
GFF
Viestit: 1932
Liittynyt: 25.02.2003 15:38
Paikkakunta: Äänekoski

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja Vode131 »

Nimeä vaan adressiin ja jakoon muuallekin.

http://fiatforum.fi/viewtopic.php?f=6&t=33168
128
X1/9
132 GLS
85 Regata
131 Racing
128 Special
131 16v Turbo
131 Midragfiori
vode131.kuvat.fi
Avatar
kappa12
GFF
Viestit: 1493
Liittynyt: 14.01.2004 23:01
Paikkakunta: Yistaro

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja kappa12 »

Kuitenkaan tuo ei vaikuta mitenkään polttoaineen verotukseen ja tuskin käyttövoimaveroonkaan.... Tuo 3,3senttiä/km ja 30tkm ajava maksaa 990e... Siihen sitten vielä käyttövoimaverot päälle...
Ja tuohan ei tuu autokantaa uudistamaan, koska tuon jälkeen ei oo enää mitään mahdollisuutta vaihtaa autoa uudempaan kun kaikki siihen liikenevä raha menee sen vanhan katiskan ylläpitoon...

Ja ompa yllättävää että suomen teknologiateollisuuden merkkihenkilö on vetämäs tätä systeemiä ja siihen kehitetään uutta kallista tekniikkaa joka jokaisen on pakko ostaa...
Mikko Koivusalo

Fiat 127&Panda jne. :mrgreen:
Sämpy
Moderaattori
Viestit: 8333
Liittynyt: 16.04.2004 22:33
Paikkakunta: Renko

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja Sämpy »

Eipä ole näkynyt, mikä on taksa vanhoilla autoilla, joiden verot määräytynee nykysysteemin mukaisesti kokonaispainosta. Nyttenkin ne on vähänkään isommilla autoilla luokkaa kaksinkertaiset, verrattuna saman verran kuluttavaan autoon josta tiedetään co2-päästöluvut, eli olisiko sitten jossain 6-8c/km käytännössä.

Esimerkithän on vaan niille ihmisille joilla on varaa tai edes kiinnostusta ajaa uudehkolla autolla.

Mutta vinkkinä, nyt saa k-k-a:ksi rekisteröityjä Hummereita halvalla, kuulemma. Niillä sitten niin maailma pelastuu.

Harkitsen liittymistä takaisin autoliittoon, kun ovat osoittaneet jonkinlaista munaa asiassa vaikka autontuojien asiaa yleensä ajavatkin. Olisi se helpompaa kuin perustaa kokonaan uutta järjestöä.

Toki autoveron siirtäminen käyttömaksuun/bensaan käy sekin harrasteihmisen kukkarolle, mutta tämä satelliittisysteemi se vasta helpottaa verojen nostoa maailman tappiin vaikka 2x vuodessa kunnes liikennesuorite tippuu halutulle tasolle. Ja onhan tuossa älyttömästi kustannusta ja vaivaa yhden kansanosan verottamiseen, että tottakai sitä hyödynnetään kaikkeen muuhunkin.

Julkista liikennettä tuetaan kaiketi miljardilla vuodessa.
Jokainen Fiat on pelastamisen arvoinen.
www.saminosat.net
Luca
Viestit: 69
Liittynyt: 02.02.2011 11:03

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja Luca »

Sen jälkeen kun nuo laiteet olisi saatu autoihin – uusissa ne taitaisivatkin sitten olla jo valmiina ja vanhoihin autoihin ne varmastikin vaadittaisiin jälkiasennettuina – siitä olisi helppo jatkaa ”järjestelmän kehittämistä”. Seuraava vero olisi ruuhkamaksu.

Sitten laitteistoa laajennettaisiin ja siihen liitettäisiin kauko-ohjattu ajonesto. Jos sakot, verot tai vakuutusmaksut olisivat maksamatta tai auto katsastamatta, auto ei liikkuisi mihinkään.

Seuraava vaihe olisi ajonopeuden kontrollointi. Autolla ei yksinkertaisesti voisi ajaa ylinopeutta, koska järjestelmä estäisi sen.

Poliisinkaan ei sitten tarvitsisi enää lähteä takaa-ajoon. Riittäisi, kun poliisi rekisteritunnuksen järjestelmään syötettyään painaisi ok-painiketta kehotteeseen ”pysäytetäänkö ajoneuvo ABC-123?”, ja niin loppuisi karkulaisen pakomatka.

Ei tämä ole mitään sci-fiä. Kyllä nuo vielä tulevat...
Viimeksi muokannut Luca, 17.12.2013 15:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Systeemin markkinointi on alkanut. Syksyllähän km-hinnat oli huomattavasti korkeampia kuin nyt - helppohan niitä on nostaa ja esitellä uusia maksuja sen jälkeen, kun systeemi on käytössä. Vihreiden ajatushautomo onkin jo siirtynyt askartelemaan asian pariin:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/64960-t ... nttiakerta
Jatkossa hinnoittelun tarkistaminen onkin helppoa, sen kuin vain siirtää pilkun paikkaa. Lisäksi maksut voidaan laajentaa kattamaan kaikki muutkin sillat. Ja rummut. Alikulut. Liikennevalot. Pysäköinnin (kaikki pysäköinti voidaan tehdä maksulliseksi, kun parkkimittarit on kaikilla mukana.) Systeemihän voidaan valjastaa parantamaan myös kuntien taloutta, eli läpi ajosta voidaan velottaa erikseen pysäköinnin lisäksi. Vain mielikuvitus on rajana rahan keräämiselle.

Mutta oikeastihan kaikki vain haaveilee siitä 7000€ halvemmasta Octaviasta.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
vvieri
GFF
Viestit: 19322
Liittynyt: 20.12.2002 13:06
Paikkakunta: Laihia
Viesti:

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja vvieri »

Ihan kivasti Ollila hoitaa bisnestä Nokia-kavereilleen. Laitetta kehittelevä yritys on: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aplicom
Ville Vieri
www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Neverth
Viestit: 353
Liittynyt: 03.11.2012 14:45

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja Neverth »

Englantia ymmärtäville 60-luvulta:
http://www.baenebooks.com/chapters/0743 ... 47___3.htm

Ajoneuvon etäsammutusta, liian vanhalla ajoneuvolla ajava melkein saa pysyvän ajokiellon ja poliiseilla on raskas aseistus keulalla koska eihän kunnon kansalaiset muuten tottele.
Taitaa vieläkin käydä tulevaisuudenkuvasta...

Jos tuo menee GPS:sän mukaan niin mites yhdysvaltojen sotaharjoitukset otetaan huomioon, kerran tainneet koordinaatit vähän muuttaa paikkaa muistini mukaan.
GLONASS idästä taitaa toimia suomenkin alueella mikäli sateliitit ei räjädä joka toisen laukaisun yhteydessä.
Galileo EU:n alaisuudessa saadaan ilmeisesti valmiiksi 2020.
jaketech
Viestit: 254
Liittynyt: 27.11.2009 02:16
Paikkakunta: ii/haukipudas

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja jaketech »

toisella foorumilla joku kerto että laite kytketäs obd pistokeen kautta toimintaan joten vanhoille autoille heitetään hyvästit.
Avatar
jajau
GFF
Viestit: 177
Liittynyt: 04.07.2005 18:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja jajau »

Seuraava askel autojen seurannan jälkeen on siru ihmisten ihon alle ja sitten olllaan jo aika nalkissa.......
Avatar
wellu
Viestit: 6147
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja wellu »

Joukkomielenosoitus eduskuntatalon eteen, kaikki mahdolliset merkkikerhot/autoharrastelehdet paikalle?

OCF, BTCF, GFF, ARCF, VRCF, HOLYSMOKE yms... :lol:


Tuon ehdotuksen on jo niin moni "isompi" taho ampunut täyteen reikiä, että huh huh jos menee läpi... :o Noo, jammereita ja akkuja mettät täyteen mikäli näin käy. :D
Minkä huollan, sen korjaan...
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Laite tulee KAIKKIIN autoihin, myös ulkomaalaisiin. Tosin ulkomaalaiset joutuu ottamaan ne vain lainaksi, panttia vastaan. Tuossa se meille niin p....leen kalliiksi tuleva pumaska on:
http://www.lvm.fi/c/document_library/ge ... %2037-2013
Joku toimittaja oli kysellyt museoautoista, niin Ollila oli sanonut, että laitteen pystyy asentamaan piiloon. :roll:

Mielenosoituksia tehokkaampaa on yrittää saada ihmiset tajuamaan, mitä "mahdollisuuksia" tuon systeemin pystytys tuo tullessaan. Esimerkkinä nyt vaikka tuo maksullinen pysäköinti kaikkialla, kaikenlaiset lisämaksut ties minkä kohtien ohi tai läpi ajamisesta, ajokielto OBD-virhekoodien ollessa päällä, ajokiellot tai tupla/triplamaksut vanhemmalle kalustolle tietyillä alueilla (vaikkapa Kälviän keskustassa) ajamisesta, raskaan liikenteen tapaiset ajoaikaseurannat jnejne. Ja tottakai ne pystyy reaaliaikaiseen seurantaan ja esim. ajotapavalvontaan. Ja edelleenkin, syyskuussa puhuttiin vielä moninkertaisista km-maksuista verrattuna nyt esitettyihin - taisi silloin julkisuudessa esiintynyt kritiikki pistää markkinointialennukset päälle. Näillä hinnoilla on helpompi saada tolvanat näkemään tämä hienona tapana päästä kiinni jonkun tonnin halvempaan kolopalloon tai varisversoon.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
wellu
Viestit: 6147
Liittynyt: 16.12.2004 07:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja wellu »

Paha vain, ettei peruspulliaisia tunnu kiinnostavan.

Olen himmaroinut asiasta niin FaceBookissa, kahdella autofoorumilla kuin taloyhtiön pihallakin. Lähes kaikki peruspulliaiset sanovat asiaan "jaa" ja uskovat ministerin päättävän heidän puolestaan juuri hyvin... :roll:

Laskeskelin tuossa, äiteen auton (1997 Fiat Brava 1.6) vuotuiset verot nousisivat 3cnt kilometritaksalla ~105%.

Isällä nousisi (Fiat Tempra 1996 1.6 MPI sx) luokkaa 1000%, jos ei työajolle annettaisi ihan älytöntä alennusta. :roll: Todellisuudessa heille tulisi varmaan noin 10cnt maksut, koska autot ovat ikivanhoja antiikkisia, saastuttavia paskoja...

Joku saisi mennä pitämään kemian tunnin päättäjille. Jos poltat 7 litraa bensaa 100 kilometrilla, hiilidioksidipäästö on sama (ellei toinen auto ole tuottanut enempi häkää). Se on kemiallinen reaktio bensiinin ja hapen välillä, piste.

Innolla odotan oman käyttiksen (Volvo 945 2.3l 1991) kustannustaksoja... :mrgreen: Voipi tulla halvemmaksi käydä kaupassa siirtolapuilla. :lol:

Tai mites julkisilla? Facebookiin kirjailin näin ajatuksiani:
"Viime viikolla jouduimme kesken yön käymään sairaalassa esikoispojan saatua kesken yön kuumeen. "hupiajelua", joten kovempi taksa kiitoosh... Taksilla tuo matka olisi maksanut 3-4 kertaa saman, mitä nyt maksoi omalla autolla polttoaineiden puolesta (945 2.3 Volvo).
Viikonloppuna kävin vanhempieni luona viettämässä laatuaikaa perheen parissa pitkästä aikaa, 150km/siivu "hupiajelua" ja taas isompi taksa kiitooosh... Linjuri ei vie perille asti ja linjuri + taksi olisi maksanut noin 5 kertaisesti polttoainekustannukset (jos unohdetaan taksi ja lasketaan verot ko. päiviltä, niin silti linjuri olisi ollut 2-3 kertaa kalliimpi ja helvetin paljon hankalampi kahden pikkulapsen kanssa).
Kaupungin laidalla olevassa prismassa on tarjous, jota ei ole viereisessä prismassa, 10km "hupiajelua" ja taas isompi liksa kiitoosh...
Kirpparipöytä kaipaa täydennystä/siivoamista/tyhjentämistä kaupungin laitamilla, 10km "hupiajelua" ja taas isompi liksa kiitoosh...

Esimerkiksi bussit eivät tule tänne meidän asutusalueelle kuin neljä-kuusi kertaa päivässä. Näiden "ruuhkavuorojen" (työmatkalaiset) jälkeen ainoa mahdollinen julkinen liikennemuoto on kävellä pentujen ja mahdollisten kirppariromujen kanssa 1,5km:n päähän pysäkille odottamaan mahdollisesti myöhässä olevaa bussia. Kun huomaat, että bussi on täynnä eikä lastenrattaat mahdu / pääse kyytiin, niin odotetaan seuraavaa. Lapset tykkää seisoa paikoillaan -15°C pakkasessa tekemättä mitään 30-60minuuttia... eikö?

Omalla kohdalla jokapäiväinen elämä menisi *itun paljon vaikeammaksi, joten olen tätä ollilan ehdottamaa omaan taskuun pelaamista vastaan.
"
Minkä huollan, sen korjaan...
Avatar
GreenThing
GFF
Viestit: 2604
Liittynyt: 08.08.2003 21:20
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Uusi km-veroehdotus

Viesti Kirjoittaja GreenThing »

Pakkohan Shellin miehen on keksiä tuollaisia maksuja, joilla saadaa sähköautoille ja muille vähän kuluttaville värkeille jotain rokotusta.
Auto on turpo, ja kuski on urpo.
Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.
Vastaa Viestiin