Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

Italomerkkeihin liittymätöntä keskustelua, aihe on vapaa.

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja Stefa » 21.05.2018 09:48

Viikonloput on kovin lyhyitä. Perjantaina aktivoiduin perunanviljelyyn ja sotkin vähän maahan tuoretta turvetta ja lannoitetta sekä jyrsimellä pöristelyä perään. Aiemmin jo kompostia sotkinkin ja jyrsin kertaalleen sekaisin. Sitten vain perunoita maahan. Ehkä olisi aiemminkin voinut laitella jo, mutta toisaalta olen ollut huomaavinani että ei ne aikaisin istutetut välttämättä sen nopeammin kasva. Pahimmillaan kylmä maa pysättää kasvun ja myöhemmin istutetut ajaa ohi..

Lauantaina tulikin ajeltua varaosapäiville pyörähtämään ja jätskien kautta uimaan.

Eilen tuli taas jatkettua peltohommia ja kasvimaan perustusta sekä loput alasta jollekin kesäkukkaseokselle sekä jotain köynnöskasvitestiä ja niille jotain tolppia. Iltapäivästä juniorin kanssa crossiradalle ajelemaan ja sieltä sitten uimaan ja grillaamaan sekä saunaa lämmittelemään.

Kesäksi voisi kyllä kääntää tämän perustouhun päälaelleen, eli pari päivää töitä ja viisi vapaata :roll:
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
Stefa
GFF
 
Viestit: 2471
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja arpati » 03.06.2018 00:08

Pari viikkoa sitten sain hitsailtua varastoducaton takapalkin umpeen ja tänään siirsin sijaintia 1 metrin kun oli sen verran väärässä kohdassa (vähän tiellä). Värkissä kun ei ole taka-akselia eikä helmoja niin piti tehdä tuo takapalkki loppuun että sai nostaa piikeillä ylös. Sitten kippasin traktorin peräkärryllisen klapia tuohon viereen ja aloittelin vähän jo pinoamista ducatoon. Nyt on kyllä puut kuivaneet toisinkuin viimekesänä...

Atlaksen BT3 kompurakin pääsi takaisin alustalleen - maalasin alustan viikko sitten kun hitsuuttelin siihen aiemmin lisäkiinnikkeitä kompuran lohkoon. Huomenna pitäis nypätä sähkömoottori irti että pääsee suunnittelemaan sovitteita traktorin perseelle. ;) Tuon alkuperäisen apurungon alle on tarkoitus lisätä kaverin nurkista jonkun kuorma-auton rungon etupäästä jääneet hukkapätkät ja siihen lisäksi sitten jonkinlainen kehikko joka sopii traktorin nostolaitteisiin.
GFF 1518

050 354 9376

"what each of us calls our 'necessary expenses' will always grow to
equal our incomes unless we protest to the contrary"

K.I.S.S. - keep it simple stupid

Ajoneuvojen loppukäyttäjä...
Avatar
arpati
GFF
 
Viestit: 2689
Liittynyt: 03.03.2003 21:26
Paikkakunta: Punkalaidun

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja Jimi » 03.06.2018 10:05

Punton 1-pisteruiskun kaasuläpän "vaihto".

Eli vaihdoin alkuperäisen alaosan 75SX:n vastaavaan, kaasuläppä kasvoi 30mm -> 38mm.

Yläosan kiinnitys on molemmissa samanlainen, mutta ongelmaksi tuli kartion muoto, 1-pisteruiskussahan yläosassa on polttoaine suutin, jolloin yläpään aukko on 10mm suurempi kuin monipisteruiskussa.

Ekassa kuvassa näkyy porras

KUVA 1

Seuraavassa kuvassa on piirretty tulevat reunat

KUVA 2

Pienen miettimisen jälkeen päädyin pylväsporakoneeseen ja erilaisiin hiomarulliin

KUVA 3

Ja parin tunnin askartelun jälkeen kanava on suurennettu ja siina samalla kiillotettu

KUVA 4

Läpän pinta-ala kasvoi 60%, ja kiillottaminenkin lisää virtausta ainakin hieman, eli luulisi tuon edes hieman tuntuvan.
Fiat 128 rally -72
Yugo koral 45 -90
Zastava -80
Fiat punto 55/60/75:set -95, -97, -99 ja -00
Fiat Tempra 1.6 mpi -95 ja -97
Ford 100E -58 (tuleva super-Fire?)
Kuva

http://jimin.galleria.fi/kuvat/
Avatar
Jimi
 
Viestit: 418
Liittynyt: 26.06.2003 07:24
Paikkakunta: Seinäjoki / Panttila

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja juha66 » 08.06.2018 22:21

Pihalla kaivellut tolppalampulle kaapelia maahan ja samalla toinen kaapeli kohti puuvajaa. Matkaa tulee n.13+13 m. :D Ja tietenki 70cm syvyyteen. :mrgreen:
-Juha-

-16Valve vuodesta 2000-
Entinen Punto 80 ELX -00 (2000-2014 256 tkm)
Avatar
juha66
GFF
 
Viestit: 1659
Liittynyt: 20.08.2004 13:58
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja Luigi » 09.06.2018 12:41

Kippasin karttiauton. Nyt odottelen päivystyksessä tikkaamista ja haavojen puhdistusta. Liekö joku kylkiluukin mennyt kun pistelee.

Siihen asti meni kyllä ihan hyvin! :lol:
Insinööri kysyy, ja luonto vastaa
Avatar
Luigi
 
Viestit: 7810
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja Stefa » 11.06.2018 11:45

^ Miten moinen onnistuu? Oliko ponttoonit jne?

Itse tuli eilen tehtyä huoltoa omaan enskapärrään ja pojan crossimopoon. Pesujen jälkeen perus suodattimien vaihtoa, ketjujen kiristelyä ja rattaan vaihtoa, vähän karburaattorin ropaamista ja pyöränlaakeria. Öljyt jäi vielä vaihtamatta. Kovin menee aikaa tuohonkin puuhaan. Pari tuntia jos ajaa, niin matkoineen haukkaa helposti kolme ja sitten melkein tunti meneekin huoltoihin eli puoli päivää menee ajokeikassa äkkiä.
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
Stefa
GFF
 
Viestit: 2471
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja GreenThing » 11.06.2018 12:23

Itse vaihtelin eilen kasiin vähemmän vuotavan lämppärin kennon, ja liimailin tuulilasin vähän paremmin kiinni.
Auto on turpo, ja kuski on urpo.
Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.
Avatar
GreenThing
GFF
 
Viestit: 2376
Liittynyt: 08.08.2003 21:20
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja Luigi » 11.06.2018 13:22

Stefa kirjoitti:^ Miten moinen onnistuu? Oliko ponttoonit jne?

Yllättävän helposti. Hieman tarvittiin kaverin apua. Oli kunnon vääntö meillä neljän porukalla ollut jo useamman kierroksen, ja minä tulin ensimmäisenä oikealle kaartuvaan mutkaan, ja takapyörien pito irtosi. Sain otettua takaisin hanskaan, mutta kaveri oli ulkokaarteen puolelta tulossa ohi (kun minulta luiston takia vauhti tipahti) ja leikkasi eteen hieman nopeammin kuin osasin odottaa. Minun etupuskuri osui kaverin takapyörän sivuun oikein kunnolla, ja se sai oman auton kallistumaan sopivasti ulkokaarteen puolelle päin. Kaarteessa kun oltiin, niin siitähän se sitten lähti. Sen verran nopeasti kaikki käy, ettei siinä paljon kerkiä reagoimaan vastaohjauksilla. Lensin vielä kaveria päin ja katkaisin kai siinä vaiheessa kylkiluun, ja vasen polvi otti tietysti ensimmäisenä kontaktin radan pintaan. Kaatumista kun ei ole osannut kovin todennäköisenä pitää, niin ei ollut panostettu kypärän (joka mulla vielä avomallia, ei enää jatkossa) lisäksi muihin suojiin, kuin nahkatakkiin ja työhanskoihin. :lol:

Nahkatakkikin nousi sen verran ylös, että samalla sai mahaan kunnon asvaltti-ihottumat. Polvesta näkyi luukalvot reiän pohjalla ja nahka pois reilun viiden sentin läpimitalta. Tikkejä pariin kerrokseen. Ehkä siinä on joku idea, että näissä karkeloissa käytetään suojavarusteita.
Insinööri kysyy, ja luonto vastaa
Avatar
Luigi
 
Viestit: 7810
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja Stefa » 11.06.2018 14:04

Onni lie onnettomuudessa ettei pahemmin käynyt, vaikka kyllähän noidenkin naarmujen parantelussa varmasti oma aikansa menee.

Taannoin kun työporukalla kartingia ajeltiin niin etenkin alkuerissä oli touhu kyllä todella hurjaa kun jotkut piti tuota kontaktilajina. Pomppuja tuli, muttei onneksi sen pahempia. Finaalissa sitten ajo olikin jo reilusti siistimpää.
Kääpiöitä oli kahdeksan ja kahdeksas heistä oli Hullu.
Sheivaa mun dekkii.
Stefa
GFF
 
Viestit: 2471
Liittynyt: 14.09.2003 18:47
Paikkakunta: Mäntyharju

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja arpati » 11.06.2018 14:06

Kävin aamulla kirjoittamassa nimen työsopimukseen ja irtisanouduin nykyisestä työstä. 4 viikkoa ja sitten uusiin tehtäviin. :)
GFF 1518

050 354 9376

"what each of us calls our 'necessary expenses' will always grow to
equal our incomes unless we protest to the contrary"

K.I.S.S. - keep it simple stupid

Ajoneuvojen loppukäyttäjä...
Avatar
arpati
GFF
 
Viestit: 2689
Liittynyt: 03.03.2003 21:26
Paikkakunta: Punkalaidun

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja wellu » 11.06.2018 14:49

Onneksi ei kuitenkaan pahemmin käynyt. Jokunen vuosi sitten tuttavapiiristä kuoli yksi autoharrastaja, kun kippasi kartingautonsa.

Ensimmäistä kertaa ajoi, eikä edes kovaa. Pieni ajatusvirhe ja juuri kanssakuskin autosta pomppu katolleen rengasvalliin. Ei auttanut täyskypärä, niskat nurin. :cry:
"Pussihousu" = Kapeakatseinen mobilisti, jolle kelpaa vain kangasjohdot ja pakeliittieristeet. Pussihousulle kaikenlainen ajoneuvon ulkonäön tai toiminnallisuuden muuttaminen alkuperäisestä poikkeavaksi aiheuttaa patongin otsaan.
Avatar
wellu
 
Viestit: 3749
Liittynyt: 16.12.2004 08:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja TfP-Motors » 11.06.2018 19:19

Kuva

Kyllä fiiattien sähköjen kanssa pärjää kun on tarpeeksi kalj......eiku tupak......eiku aikaa.....tai jos on tehnyt homman kolmesti jo aiemmin :D
Kuva
Avatar
TfP-Motors
GFF
 
Viestit: 1442
Liittynyt: 22.02.2003 11:20
Paikkakunta: Suonenjoki

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja Luigi » 11.06.2018 19:23

^^Nykyisin niskatukikin taitaa olla pakollinen kaikissa sarjoissa.

Tämän päivän merkittävin aikaansaannos taisi olla työpäivä. Hissillä kaikki kerrosten väliset siirtymät. :lol: Ja kotipaikalta hain vanhan Honda HR194-leikkurin koneen, kun kuvittelin olevan tuon 200-kuutioisen kloonin (josta olen rakennellut kart-konetta) kanssa samaa luokkaa tilavuudeltaan, mutta olikin vain 120-kuutioinen. No, täältä saa osia moiseen, jos joku tarviaa. Vauhtipyörä puuttuu.
Insinööri kysyy, ja luonto vastaa
Avatar
Luigi
 
Viestit: 7810
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja pminetti » 11.06.2018 19:52

kiitos tomi päivä pelastettu. :thumb:
pminetti
 
Viestit: 1095
Liittynyt: 31.10.2004 20:36
Paikkakunta: vilppula

Re: Mitäpä olet saanut tänään aikaseksi?

ViestiKirjoittaja matti » 11.06.2018 20:51

TfP-Motors kirjoitti:Kuva

Kyllä fiiattien sähköjen kanssa pärjää kun on tarpeeksi kalj......eiku tupak......eiku aikaa.....tai jos on tehnyt homman kolmesti jo aiemmin :D



Ainakin akkuja näyttää piisaavan.. :D
pessimisti ei pety.
Avatar
matti
GFF
 
Viestit: 323
Liittynyt: 27.02.2004 01:43
Paikkakunta: Lappeenranta

EdellinenSeuraava

Paluu Off-topic

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä

cron