marttakerho

Italomerkkeihin liittymätöntä keskustelua, aihe on vapaa.
Sämpy
Moderaattori
Viestit: 8333
Liittynyt: 16.04.2004 22:33
Paikkakunta: Renko

marttakerho

Viesti Kirjoittaja Sämpy »

Eli esim. helppoja ruokavinkkejä mitä mieskin jaksaa tehdä, kuten:

Possunsuikaleita kermakastikkeessa.
Käristetään n. 500g valmiiksi marinoituja possunsuikaleita (tarjouksesta 1,69) pannulla, sekoitetaan joukkoon pari ruokalusikallista jauhoja eli sen verran että niihin imeytyy rasvat. Valkoista jauhoa ei saa jäädä muuten tulee kokkareita.
Sekaan 1 tölkki eli 2dl 15%:sta ruokakermaa (Rainbow 0,49e) ja saman verran maitoa sekä 1-2 lihaliemikuutiota sen mukaan kuinka suolaisesta pitää. Haudutetaan 25-35 minuuttia että liha mureutuu ja tarjoillaan esim. ranskalaisten kera. Koko aterian hinnaksi jää siis alle 4 euroa.

Samaa reseptiä voi soveltaa myös broilerinsuikaleisiin ja tarjoilla riisin kanssa

"perinteinen" makaroonimössö
Käristetään 400g jauhelihaa korkeareunaisella pannulla, maustetaan esim. jauhelihamausteella tai pippurilla. sekaan n. 8dl vettä ja 1 pussi makaroonia. Mausteeksi taas 1-2 lihaliemikuutiota, soijaa tms. Kun makaroonit on kypsiä (10-12min) pitäisi tuloksena olla patamaista mössöä jota voi yksineläjä syödä jopa 3 päivää tarvitsematta ajatella ruuanlaittoa!

meksikolaista yksinkertaisesti
Käristetään taas se 400g jauhelihaa, maustetaan esim. puolella pussilla tacomaustetta ja puolella tölkillä tacokastiketta (tacokastike säilyy avattuna, salsakastike ei kauaa)(pirkka on ihan yhtä hyvä kuin merkkituotteet). Mukaan voi laittaa myös raejuustoa/edamia tms.
Levitetään tortillapohjille (tarjouksesta 8kpl/1e) ja kääritään rullalle. Paistetaan pellillä vaaleanruskeiksi. Maku vain paranee seuraavaksi päiväksi ja sopivat hyvin myös pakastukseen!

tai vain yksinkertaisesti
Käristetään 400g jauhelihaa, lisätään 1 tölkki chilimaustettua tomaattimurskaa sekä ketsuppia, syödään minkä tahansa kanssa.


ps. Teflonpannu kannattaa pestä heti käytön jälkeen, ennenkuin edes jäähtyy. Eikä varsinkaan säilyttää siinä ruokaa, muuten pinnoitteet hilseilee hetken päästä irti.
Jokainen Fiat on pelastamisen arvoinen.
www.saminosat.net
Avatar
vvieri
GFF
Viestit: 19322
Liittynyt: 20.12.2002 13:06
Paikkakunta: Laihia
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vvieri »

Mitäs muuta täällä harrastettaisiin, ellei italialaissapuskoita...

Lasagne

Varataan kilon verran jauhelihaa, 3 keskikokoista sipulia ja pari kynttä valkosipulia. Myös kinkkua voi käyttää jauhelihan kanssa. Paistetaan edm. tarvikkeet pannulla ja kaadetaan isohkoon (~3L) kattilaan. Perään pari tölkkiä tomaattimurskaa, mustapippuria, suolaa, basilikaa, maustepippuria ja oreganoa. Jätetään kiehumaan hiljalleen.

Otetaan toinen, vähän vielä isompi kattila (paksupohjainen, ~5L) ja pohjalle vajaan senttimetrin kerros ruokaöljyä. Muutakin keittiössä, yleisesti käytettävää rasvaa voi käyttää. Sekoitetaan mukaan jauhoja niin että syntyy jokseenkin homogeenista mössöä. Kuumennetaan mössö kuitenkin pahemmin ruskistamatta, nostetaan kattila liedeltä, ja kaadetaan mukaan pari litraa maitoa. Kuumennetaan kiehuvaksi kiivaasti sekoittaen jotta maito ei kärähdä. Kun seos alkaa sakeutua niin heitetään joukkoon suolaa ja timjamia. Heti sen jälkeen nostetaan kattila pois liedeltä, ja raastetaan mukaan puoli kiloa juustoa, juusto sulaa tuonne mukaan.

Nyt on kastikkeet valmiita.

Ladotaan edellä kokatut tarpeet yhdessä lasagnelevyjen kanssa isoon peltivuokaan, siten että alimmaiseksi tulee jauhelihakastike, sen jälkeen levyt, sen jälkeen jauhelihakastike ja juustokastike. Näin jatketaan muutaman kerroksen verran eli kunnes vuoka on suurinpiirtein täysi. Päällimmäisten levyjen päälle tulee vain juustokastike ja kosolti myös juustoraastetta. Noilla kastikemäärillä täyttänee parikin normaalikokoista vuokaa.

Paistetaan n. 175-asteisessa uunissa alatasolla 35-45 minuuttia. Kypsymisaika riippuu rakennelman paksuudesta, joten kannattaa pollata uunia tiheästi suorituksen loppuvaiheessa.
Ville Vieri
www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
NesteHukka

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Ite väsään yleensä ruskean kastikkeen tai murusoosin, molemmat menee samalla reseptillä. Maittavaa perusruokaa. Ruskeaan kastikkeeseen voi tietty tunkea HK:n sinistä ja Mummon Lihapullia samalla kertaa. Apetitin pakastemuusi on jopa parempaa mitä huonosti onnistunut itsetehty, ja syntyy pikkaisen pienemmällä vaivalla ja ainakin nopeammin.
Lehtipihvit on kans pravuurini. Nuijitaan lihanuijan "pyramidi"-puolella niin ohueksi mitä saadaan, ja paistetaan miedolla lämmöllä. Mausteeksi suolaa, pippurisekoitusta ja nelimaustetta. Itse käytin korminkin (Mc Cormick) nelimaustetta, mutta sitä ei ole saanut enää vuosiin, ja varastonikin on ehtymään päin. Sen takia teinkin koevedoksen tuoteselosteessa mainituista aineosista, ja tuosta tuli varsin hyvää.
Kannattaa lehtipihville ostaa myös maustevoi.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin voin naputella myös kebabkastikereseptini, mikä on pitkällisen tuotekehityksen tulos :wink: Vielä kun jostain saisi hyvää lihaa. Ne Poutun, Portin ja Snelmannin kebablastut ovat ihan toistensa kopioita ja valitettavasti ei mitään kauhean hyvää.
vesamaan
Viestit: 702
Liittynyt: 01.04.2004 10:12
Paikkakunta: Orimattila

Viesti Kirjoittaja vesamaan »

NesteHukka kirjoitti:Vielä kun jostain saisi hyvää lihaa. Ne Poutun, Portin ja Snelmannin kebablastut ovat ihan toistensa kopioita ja valitettavasti ei mitään kauhean hyvää.
Tee ite: kebab-ohje
NesteHukka

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Itse löysin äsken tällaisen kebab-liha ohjeen:

TEE-SE-ITSE KEBABIT

Ota sköntsä (500g) jauhelihaa, jos et halua brassailla lampaanlihalla...
sekoita jauhelihaan seuraavat mausteet:

- ½ hakattu sipuli
- 2 hakattua valkosipulin kynttä
- ½ tl inkivääriä
- 1 tl korianteria
- 15 hakattua mintunlehteä
- 1/4 tl kanelia
- 1/4 tl neilikkaa
- 1/4 tl kardemummaa
- 1 tl suolaa
- ½ tl tomattipureeta
- 1/4 tl mustaapippuria


Anna lihamössön maustua kaikessa rauhassa n. ½ h, leivo se todella ohuiksi
lätysköiksi ja grillaa kebabit



Tuossa ohjeessa mausteita on aika reilusti, ja niin siinä kuuluu ollakin.
Avatar
karkin
Viestit: 956
Liittynyt: 29.01.2003 19:35
Paikkakunta: Loch Troll

Viesti Kirjoittaja karkin »

vvieri kirjoitti:Mitäs muuta täällä harrastettaisiin, ellei italialaissapuskoita...

Lasagne
Mä kun en pahemmin välitä jauho/maitomössöistä,niin mulla on vähän rationalisoidumpi versio kastikkeeseen:
Pääpiirteissään jauheliha/tonnikala/kinkku kastike syntyy samoin, tietystikkin asiakasmäärän mukaan määriä vaihdellen ja mukaan roiskittavia mausteita vaihdellen.
Valkokastikkeen jätän kokonaan pois ja sen tilalle viskataan toisen kastikkeen sekaan paketti tai pari esim. maustamatonta/yrtti/kinkku/tms.sulatejuustoa ja jos kaapista löytyy niin creme fraichea tai kermaa,niin niitä voi vielä viskata joukkoon.Kastikkeen sekaan sopii hyvin myös edellisviikolta jääneet taco/fajitas maustekastikkeet makua antamaan.

Kasaaminen sujuu sit niinkuin lasagne kasataan ja päälle ämpärillinen emmentalia raastettuna>uuniin

Pikapastakastike tonnikalasta tai mistä vaan:
Runsaasti suolattua vettä kiehumaan,EI ÖLJYÄ PASTAN KEITINVETEEN!
Nauhapasta kattilaan heti kun vesi kiehuu reilusti.Mä en voi sietää putki/simpukka yms. pastoja mitkä yleensä ravintoloissa on keitetty liisteriks YÖK!
Korkea reunainen pannu tai kattila tai mikä nyt vaan sattuu olemaan puhtaana(edellispäivän jämät ei hirveesti haittaa,paitsi jos koira on jo sitä nuollu) tulille.Tonnikalapurkista öljyt pannuun ja pilkotut pari sipulia ja valkosipulia perään>pyöritellään vähän aikaa ja viskataan tonnikalat perään(yhtä hyvin voi heittää kaikki pannuun yhtäaikaa)
Lisätään purkki (yrtti/tms)tomaattimurskaa tai valmista pastakastiketta (Bolmio tms.)pizzamaustetta,pippureita ,suolaa,yrttejä ja mitä nyt sattuu löytymään.Loraus kermaa tai creme fraishea ei haittaa jos sattuu löytymään(tacosoossien jämät sopii tännekkin).Jos kastike tuntuu liian löysältä,niin kaapista löytyvät sulatejuustojen jämät voi viskata sekaan sakeuttamaan.
Sakeuttimena toimii myös hyvin maksapasteija tai maksamakkara,mut en suosittele kalan kanssa.
Kansi päälle ja antaa hautua sen aikaa kun pasta kiehuu Al dente(n.8min)vesi lävikössä kunnolla pois(EI huuhdella)!
Pastat syvälle lautaselle,runsaasti kastiketta ja parmesaania tai emmentalraastetta päälle ja eikun ahtamaan.
Kyytipojaks runsaalla VOILLA päällystettyä patonkia suun(ei nenän) kautta nautittuna ja olutta!

Pizza mistä vaan:

Taikina tehdään niin kuin taikina tehdään eli vettä ,hiivaa,ripaus suolaa,loraus öljyä ja vehnäjauhoja sotketaan epämääräseks liisteriks ja jätetään kohoamaan epämääräseks ajaks lämpimään(>käsiin tarrautunut noin puolet liisteristä pyyhitään housuihin tms. tai annetaan koiran nuolla pois.)
Tästä syntynyt liisteripallo virutellaan sitten sopivaks katsotulle jauhotetulle alustalle tai uunipellille runsaasti jauhoja jokapuolelle levitellen(>käsiin jäänyt noin puolet liisterijauhomössöstä pyyhitään johonkin tai annetaan koiran nuolla pois,jos se enää suostuu).
Lätyskän päälle lusikoidaan aluks tomaattipyrettä,jota ei tietysti satu olemaan,joten voidaan käyttää ketsuppia,tai jos sitäkään ei ole niin pohjalle käy hyvin edellisen päivän pastakastikkeen jämät.
Tämän päälle sitten lätkitään mitä kaapista sattuu löytymään(+ sipulia ja valkosipulia),mutta yleensä nopeimmin syntyy purkillisesta tonnikalaa,simpukoita,katkarapuja,herkkusieniä jne. tai kaikkia yhdessä.
Päälle vielä tomaattisiivuja ja juustoraastetta ja kuumaan uuniin.
Otetaan pois ennenkuin juusto on mustunut ja keittiössä leijuva savupilvi ei vielä kirvele silmiä.
Nautitaan kylmän oluen kera,jos ateria ennätti palaa odottamisen aikana nautittujen oluiden ansiosta,niin ateria korvataan jäljelle jääneillä oluilla.

Meillä kun on perheessä muna-allergista porukkaa(enkä nyt tarkoita parisuhteen kylkiäisenä automaattisesti seuraava allergiaa)niin munatontakin pöperöä voi rakentaa.

Munaton makaroniloota:
Keitetään pussillinen makaroonia jokseenkin kypsäks.
Puol kiloa jauhelihaa ja runsaasti sipulia ruskistetaan pannussa ja lisätään
mausteita roiskaus kaikkee mitä kaapista löytyy(ei sokeria ja kakkumausteita välttämättä)
Paketillinen kinkku(tai jotain) sulatejuustoa sulatetaan mössöön sekaan,kermaa tai creme fraichea voi lisätä.
Makaroonit valutetaan ja heitetään voideltuun vuokaan ja jauhelihasotku kaadetaan perään,sekoitellaan hyvin,päälle juustoraastetta ja uuniin(kiireinen voi kyllä jättää uunivaiheen pois) ,siihen asti kuin muistaa ottaa pois.Kermaviilipurkillisenkin voi pistää korvaamaan sulatejuusto ja kerman,tai lisätä muuten vaan.

Munattomat räiskäleet:
Vehnäjauhot,maito,ripaus suolaa ja vähän öljyä (ei moottori)sotketaan tasaiseks velliks ja annetaan lämmetä huoneen lämpöiseks.
Maidon puuttuessa tai jäädessä jauhomäärään nähden vajaaks,voi tilalla hyvin käyttää piimää,vischyvettä,omenamehua,olutta tms.
Lämmitetään pannu kuumaks,sillä kylmällä pannulla paistaessa ensimmäisen riekaleet saa tarjoilla mansikkahillon kera koiralle.
Paistetaan VOISSA.
Seistään pannun ääressä hikoillen pari tuntia jälkikasvun tai vieraiden viedessä suoraan pannulta valmistuneet läpyskät.Nautitaan viimeinen litkun rippeistä syntynyt räiskäleen jämä vattuhillon ja oluen kera,tai syötetään jämä koiralle.

Kaiken kokkailun perusta on kuitenkin,että muista aina antaa vaimollesi pari häiriötöntä tuntia siivota jälkiäsi!
Keittiö on miehen valtakunta!
+30km/h
Kysy ihan mitä vaan,niin vastaan ihan mitä vaan
Avatar
pastakone
Viestit: 551
Liittynyt: 19.03.2006 17:32
Paikkakunta: imatra
Viesti:

Viesti Kirjoittaja pastakone »

Tämä ei oo ruoka vinkki mut sopii näin marthaclubiin:

Kun imuroit tai siis jos... :?: saat mukavan tuoksun kun laitat imurin pölypussiin ( uuteen ) ruokalusikallisen vaniliini sokeria.
- EI TAIDOLLA VAAN TUUURILLA !!! -

- Fiat 128 3P Berlinetta vm.-76
- Fiat 127 1050 Strada voisi vaik hukata
- Fiat Marea Weekend cool -00 1,6L kahdella nenällä :-)
Rüstü
Viestit: 371
Liittynyt: 29.03.2005 21:04
Paikkakunta: Rannikko

Viesti Kirjoittaja Rüstü »

Pienellä lisävarustelulla tavallisesta eineshampistakin saa oikein hyvän.

Tarvitaan:
Eineshamppi
Ruukkusalaattia
Metvurstia
Juustoa (sekä höylättävää että tuorejuustoa)
Valkosipulia


Kuva

Lämmitä pelkkä hamppi ohjeen mukaan... ei vielä muuta mukana. Avaa ja lado muut hampin väliin.

Kuva

Valmista!

Kuva

Jälkiruokana 2-3 kupillista Lavazzaa.

Kaupassa ei ollut kunnollista metvurstia eikä kelvollista valkosipulia, noihin siis täytyi tyytyä. Esim. Kotivaran joulumetvursti oli selvästi maukkaampaa. Pelkkää bulkkitavaraa on tuossa pikkukaupassa ainoastaan myynnissä. Espanjalainen Imperion valkusipuli oli ainoa vaihtoehto. On kooltaan aivan liian pieni ja laatu vaihtelee liikaa. Hirveä nysvääminen kuorimisessa. Liiterin Kiinalainen valkosipuli on suositeltavaa...
Viimeksi muokannut Rüstü, 19.02.2007 20:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
[color=darkblue][b]E 220 A[/b][/color], [color=white][b]Tempra[/b] [/color] & [color=darkred] [b]75[/b][/color]
NesteHukka

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Kotivaran meetwurstit kyllä rulettaa, mutta valehtelevatko silmäni vai onko tuossa kuvassa oikeasti noin 35 valkosipulinkynttä??? :shock:
Rüstü
Viestit: 371
Liittynyt: 29.03.2005 21:04
Paikkakunta: Rannikko

Viesti Kirjoittaja Rüstü »

35 kynttä olisi ehkä jo hieman liikaa. Tuossa on noin puolikkaan sipulin kynnet jotka veitsellä viipaloitu melko ohuiksi. Olisiko tuossa käytetty 8 pientä kynttä ja juuri se kuoren nysvääminen nakkisormilla ottaa päähän. Viipaloinnissa ei ongelmia.

Eilen oli ruokalistalla välipalaksi Korpelan kreikkalaisia lihapullia. Niitten kanssa menikin kokonaisen sipulin kaikki kynnet. Noin 25 grammaa painaa yksi jossa voi olla paljonkin tarpeetonta irtotavaraa. Lihapullia + valkosipulia + rasvaista raejuustoa, NAM!
[color=darkblue][b]E 220 A[/b][/color], [color=white][b]Tempra[/b] [/color] & [color=darkred] [b]75[/b][/color]
Avatar
Wiwwe
Viestit: 262
Liittynyt: 17.08.2004 20:05
Paikkakunta: Mäntsälä

Viesti Kirjoittaja Wiwwe »

Ei varsinaista ohjeita mutta kokeilemisen arvoista.

Jugurttiin digestive keksin muruja, muovipussissa nuijittuja. 1-2kpl 2dl purnukkaan.
Lasagneen sinappia. Käy myös mustaanmakkaraan ja maksalaatikkoon.
Maitoa 3 osaa ja appelsiini mehua 2 osaa ja sekoitetaan Maistuu banaanilta. Kenen suussa maistuu, kenen ei :roll:
Älä tee sitä tänään, minkä voit jättää huomennakin tekemättä.
Rusina
Viestit: 799
Liittynyt: 21.07.2004 17:10
Paikkakunta: Renko

Viesti Kirjoittaja Rusina »

Koiran kakku

1 lodju forssan maksalaatikkoa (YÄK ! tätä ei syö kun koirat !)
1 paketti nakkeja
1 rasia raejuustoa

kippaa maksottunu lodju lautaselle. törki siihen veittel reikiä, ja tunge niihin nakkeja. (toimittavat siis kynttilöitten virkaa) peitä koko höskä raejuustolla, joka on kermavaahdon sijainen.
tarjoile synttärisankarille.

meil testattu tämä viimeks maanantaina, kun koiruus täytti 11-v.
Fiatismi ei ole sairaus, vaan hyvä elämäntapa.
Avatar
vvieri
GFF
Viestit: 19322
Liittynyt: 20.12.2002 13:06
Paikkakunta: Laihia
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vvieri »

Söikö tosiaan ne styroksitkin (=raejuusto) ?
Ville Vieri
www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
jarmo77
Viestit: 20
Liittynyt: 05.08.2004 09:46
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja jarmo77 »

Makarooniloota

1 pss makarooneja
400g jauhelihaa
1 sipuli
(valkosipulia mielen mukaan)
1 pkt koskenlaskija sulatejuustoa
1 l lihalientä

175 astetta uunissa n.1 tunti

Ota esille uunivuoka ja voitele se voilla. Paista jauhelihat, sipuli, valkosipuli ja sekoita ne raakojen makaroonien kanssa ja kippaa ne sitten uunivuokaan. Tee lihaliemi (suoraan kuutiosta sulattamalla) ja sulata sulatejuusto lihaliemeen. Kaada koko sörsseli uunivuokaan ja ripottele pinnalle juustoraastetta mielesi ja makusi mukaan. Anna paistua uunissa n. 1h, mutta tarkkaile jo 1/2h jälkeen missä mennään. Taideteos on kokonaan kypsä kun nestettä ei enää ole vuoan pohjalla.

Hyvää ja halpaa :D
Rusina
Viestit: 799
Liittynyt: 21.07.2004 17:10
Paikkakunta: Renko

Viesti Kirjoittaja Rusina »

vvieri kirjoitti:Söikö tosiaan ne styroksitkin (=raejuusto) ?
juu, syö mielellään :lol:

ehtoopuolellahan tuo jo on, mutta ruoka kelpaa vielä, ja pirteä on :wink:
Fiatismi ei ole sairaus, vaan hyvä elämäntapa.
Vastaa Viestiin